lauantai 10. tammikuuta 2009

Tuunailuja

Vieraani flunssa on alkanut pakkaamaan tavaroitaan ja tekee hiljalleen lähtöä luotamme....... onneksi hän kun oli hieman raskas hoidettava.
Saatuani hieman energisyyttäni takaisin innostuin minäkin koettamaan kankaan painatusta, pitkästä aikaa.
Elsan blogissa ihailin hänen upeita töitään. Itse olen josku tehnyt kankaan painatusta ja niinpä päätin koettaa uudelleen. Ja tässä näette työni tuloksia, tosin uskon näiden olevan alkua innostuin nimttäin niin, että ajattelin koettaa tätä keittiöpyyhkeisiin, tuolinpäälisiin, pöytäliinaan, säilytyspussiin, eteisen kaapin uusiin kankaisiin ja mitä ideoita vielä tulee......
ja mihin tulee teksti ja mihin jotakin muuta se jää nähtäväksi.

Vanhat valkoiset pellava verhoni saivat näin uuden kuvan ja pääsevät taas vaihteeksi ruokailuhuoneeseen.





Kollaasissa tyynyjeni teko vaiheita.
Tyynyt tein kirpparilta löytyneestä vanhasta säkistä.
Vielä jäi kangasta katsotaan mitä siitä tulee.



Ja loppuun kuva neuletakistani, jonka sain kyllä jo ennen joulua valmiiksi.
Ja langoista, jotka odottavat seuraavaa työtäni...... katsotaan mikä se on .....
onko baskeri vai pusero.... jää nähtäväksi.

Lauantai illan terveisin
Jaana

14 kommenttia:

Elsa kirjoitti...

Upeaa ja taitavaa! Eikö kankaanpainanta olekin innostavaa ja pikapikaa näkee käsiensä jäljen?!

Lämpimin terveisin,
Elsa

titta kirjoitti...

Näyttää tosi ihanille kaikki aikaansaannoksesi! Mukavaa sunnuntaita

Jaana kirjoitti...

Voi kun sinä olet taitava käsistäsi! Kauniita kättentöitä!

lämpimin terveisin

Jonna

Krisse kirjoitti...

Upeita painatuksia.
Teetko itse sabluunat vai oletko ostanut valmiina.
Ja miten saat pysymään kiinni kankaassa.
neuvojan kaipaan omaan projektiini..kiitos

Kamomilla kirjoitti...

Woi Wau! Ihanat tyynyt! Ja hyvä että flunssa hellittää...

Todella upean neuletakin olet tehnyt!

Tiina kirjoitti...

Kauniita painatushommia olet saanut aikaiseksi... ja mikä neule, ihana tosiaankin!!!!
Mie en osaa/jaksa/viitsi neuloa... mikä näistä lienee se syy.. kaikki varmaan yhdessä. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Verhoista tuli hienot!

Karita

taburetti kirjoitti...

Kiitos Titta, Kamomilla, Tiina, Marita, Krisse ja Elsa kommenteista,niitä on aina niin mukavaa saada!!!
Elsa joo kyllä kankaanpainanta vie mukanaan en muistanut kuinka mukavaa tämä on ja on tosiaan ihanaa nähdä kättensä jälki.
Krisse, ei en ole tehnyt sabloonoita itse vaan Elsan neuvosta kävin sinooperissa ostoksilla ja seppele sabloonan tilasin.
Oikein mukavaa sunnuntai päivää!!!
Jaana

"Kantriina" kirjoitti...

Tosi hienot tuli vehoistasi <3 Ja neuletakki on ihana... miulla ei ole kyllä nimeksikään tuota kutomisen taitoa.. mitään en saa ikinä valmiiksi asti :)

mimmuli kirjoitti...

Kävin tiiraamassa olohuoneen seiniäsi...mies nimittäin sanoi tässä että talvilomalla voisi rempata...=O Onkohan noista ihanista seinistä isompia postauksia sinulla? Jotain tuon tapaista olin ajatellut. Ukkeli pitää vielä vakuuttaa...

taburetti kirjoitti...

Kiitos Kantriinalle ja Mimmulille kommenteista!!
Jaana

mimmuli kirjoitti...

Minä tumpelo en löydä ed. postauksia=/ En vain saa silmiäni irti teidän kauniista ihanasta olohuoneesta...vastaa aika hyvin minun toivehuonetta...nyt on menossa valkoisen lisäksi harmaa kausi...ihana yhdistelmä..oi nuo seinät...

Tytti kirjoitti...

Hei Jaana ja kiitos vielä viimeisestä.Oli todella mukavaa nähdä pitkästä aikaa.Aika vaan kului kuin siivillä ,kun sitä juttu tuntui riittävän.
Kiitos hyvistä neuvoista ,sain kuin sainkin ne kuvat tulemaan,käyppä vilkaisemassa.
Mukavaa viikon jatkoa...

Sarppa kirjoitti...

Tuo villatakkisi on aivan ihana!! ja kankaanpainantakin näyttää mukavalle pitäisiköhän perehtyä sen saloihin itsekkin?