torstai 22. tammikuuta 2009

Torstai on toivoa täynnä

Eli torstaissa ollaan taas..... viikko on kulunut niin nopeasti .
Tosin viikko on ollut hyvin työntäytteinen eli kun sairasloma sekoitti ja kasaannutti
työt niin nyt ovatkin työpäivät sitten venyneet aamu aikaisesta ilta myöhään.
Ja toki tänne blogimaailmaan pitää ilta myöhäänkin tulla kurkaamaan mitä uutta......




Lupasin näyttää kuvaa teille säkistä, johon tein tällaista kirjoitusta.......
Eli säkkini valmiina. Kankaanpainatuksessa päässä olisi vielä läjä uusia ideoita, mutta katsotaan koska saan toteutettua ne.
No tänään toin töistä maalia makuuhuoneemme vaatekaappiin, jota olen suunnitellut maalaavani jo niiiiin pitkän ajan , mutta..... niin se on vain jäänyt .
Niinpä sitten ajattelin, että nyt viikonloppuna teen sen.

Käykö teille koskaan niin, että joskus jokin hyvinkin pieni työ roikkuu tekemättä kuinka ja kauan ??




Tällainen pikku kaappi jäi käteeni töistä, oli viimeinen kappale ja hintana oli valtaisat 6€
En edes tiennyt minne sen laittaisin, mutta mukaan se lähti.
Tällä hetkellä se on wc:n hyllyltä . Ajattelin, että sen sisäänsä voisi laittaa kynsilakat, huulimaalit ym. ja lasin eteen pitsisen kankaan. Mutta katsotaan tuleeko sen paikka olemaan täällä???

Torstai on toivoa täynnä ja viikonlopun odotusta!!!

Lämmöllä Jaana

13 kommenttia:

tiina kirjoitti...

Kaunis tuo kaappi. Ja miten hienoja painatusjuttuja olet sinäkin tehnyt, upeita!!!!
Jokos olet miettinyt tatuointia, hui... miekin aina toisinaan suunnittelen ottavani (isosiskoni otti, hurja nainen.. ;) mutta minulta se on jäänyt, jänistänyt olen... vaikka ei kai siinä mitään kamalaa ole, kuulemma!
Mukavaa viikonloppua. :)

taburetti kirjoitti...

Heissan Tiina!
Joo, tatuointia olen ajatellut ja itseasiassa varasin jo ajan, eli näytän teille kuvaa kun se on valmis.....
minuakin hieman jännittää, no nyt on mentävä kun lahjaksi sai.
Perjantaita! Jaana

Tytti kirjoitti...

Heippa Jaana,tosi hieno ja suloinen kaappi,mutta kyllä se vähän kallis oli.
Kivannäköisiä painatuksia,niitähän tulee kuin liukuhihnalta.
Kyllä mulla ainakin roikkuu hommat oli se iso tai pieni.
Tämä vuosi on lähtenyt vähän laiskasti käyntiin.
Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua..

titta kirjoitti...

Hieno säkki siitä tulikin! kaappikin on suloinen :) Tuntuu ettei nykyään muita projekteja olekaan kuin keskeneräisiä.

Mukavaa viikonlopun odotusta

Krisse /Vaarala kirjoitti...

Kyllä noita keskeneräisiä töitä löytyy..ja paljon...

Säilytä kysilakka jääkaapissa, ei kovetu ollenkaan...

Ja kauniit painatukset säkeissä..

Minttu kirjoitti...

Heippa Jaana!
Säkki on tosi upea ja kaappi on tosi kaunis... Joo, keskeneräisyys vaivaa minuakin nykyään aina ja jotenki aika on nyt ollut niin kortillakin... Ihanaista viikonloppua!
Toivotteleepi Minttu

Kamomilla kirjoitti...

Kokonaiset 6 euroa?? ;) Ihana pikkukaappi!

taburetti kirjoitti...

Heisan naiset .....
ja kiits kommenteistanne!!
Krisse.... ai että kynsilakat jääkaappin, en ole kuulutkaan pitääkin kokeilla.
Joo, maalisuti odottaa ja pitäisi lähteä maalaus hommiin.... mutta mistä saada inspiraatio. Flunssan jälkeen olen jotenkin ollut niin puoli kuntoinen, että kun työpäivän on tehnyt on aivan puhki. Niin, no tosin viime viikon työpäivät tahtoivat vähän venyä
Viikonloppuja kaikille!!
Jaana

Sirkka kirjoitti...

Heipsun keikun sinullekin!
Enpä ole täälläkään vähään aikaan käynyt...ja on niin kaunista katseltavaa tullut taas, että voi sentään...
tuo pikkukaappi on hurmaava, eikä ollut hinnalla pilattu, aatteles jos olisi ollut täys kokoinen, tai kuinka se sanotaan...mutta kyllä on sievä kokonsakin puolesta ja totta sinne saisit miettimäsi tavarat kaunistamaan, tai mikä ettei maustepurkit , jos vain tyylillisesti sopii..vain mielikuvitus valloilleen...kaunis se on tyhjänäkin, minusta oikeastaan parempi, koska silloin se olisi sellainen katseen vangitsija, ai kun itse pidän nykyään tyhjemmästä...olenkin jo hivenen siinä onnistunut.


Mukavaa iltaa sinulle!:)

taburetti kirjoitti...

Kiitos kommenteistasi Sirkka!!
Ai, jos löytyisikin tuollainen kaappi isomoan......
Joo, katsotaan minne kaappi lopulta kulkeutuu.
Itselläni myös tyhjennys päällä. Siivosin juuri tänään vinttiä ja alakertaa ja ilmoitin lapsille, että nyt lähti kaikki sellainen joka on vain kaapissa, joille ei ole käyttöä ja samoin kaikki ylimääräiset kalusteet....
eli kirppari paikan hankintaan ja muutamat tavarat huutonettiin.
lauantai illan terevisin Jaana

"Kantriina" kirjoitti...

Täällä ihastelemassa siun kauniita kankaanpainantatöitäsi.... ja tietysti tuota ihanaa pikkukaappia...siis 6 euroa!!! Oh-hoh... kylläpä sait halvalla :)

Tytti kirjoitti...

Moi,mitä kalusteita sinä nyt hävität?Vai olet saanut siivousvimman.Mistä minä saisin moisen innon?onko sulla ehdotuksia.
mukavaa alkavaa viikkoa sulle

taburetti kirjoitti...

Kiitos kommenteista kantriina ja Tytti.
Joo, Tytti täällä on siivous vimma... siis meillä on vintillä sellaisia kalusteita joille ei löydy meidän talosta käyttöä ja alkerrassa olisi yksi tumman ruskea vitriin sellainen kapea ajattelin pistää sen huutonettiin.
Myös sinne hyvät alkavat viikot!!
Jaana