maanantai 18. tammikuuta 2010

Kaunista maanantaita

Maanantaita kaikille!!!
Niin se tammikuukin on kulunut vauhdilla eteenpäin. Vuosiini sain viikonloppuna seuraavan numeron. Ei enään viitsi edes muistaa numeroita, olenkin päättänyt vain nuoreta vaikka numerot lisääntyy.......


Aika on kulunut työssä ja oman kodin remontissa.
Lopulliset valinnat on tehty ja työt on aloitettu, joten näytän teille kuvaa
vain ainoastaan ruokailuhuoneestamme josta löysi paikkansa ennen olohuoneen
seinällä ollut peili. Peilinhän paikalla on tällä hetkellä ikkuna.



Muuten koti on vähän niinkuin vinksin vonksin ja ainakin heikun keikun..... ...
No, tämä on tätä nyt varmasti lähes koko tämä talvi ja kevät aina siihen asti
kunnes pääsemme siirtymään pihatöihin.




Kiitos kaikille ihanille ystävilleni ja perheelleni, jotka aina olette niin ihania!!!
Tämän kaiken keskellä kiittäminen niin helposti unohtuu!


Saadaksesi ilosta kunnolla irti,
sinun on jaettava se jonkun kanssa.

Lämmöllä Jaana

torstai 7. tammikuuta 2010

Ajattelemisen arvoista....!

Alkuun näytän teille jälleen poikani ottaman kuvan sisarieni tyttärien pikku neideistä.
Kuvassa on jotakin joka kosketti minua.

Tänään en muutenkaan näytä mitään sisustukseen liittyvää vaan kirjoitan teille tarinan jonka
sain sisareltani tänään sähköpostiini. Kyseinen tarina kosketti minua ja sain taas mietittävää .....:) muistanhan unelmani, muistanhan, että vanheneminen on pakollista mutta kasvaminen aikuiseksi vapaehtoista, sillä koskaanhan ei ole myöhäistä tehdä juuri sitä mitä haluan, mistä unelmoin.
Muistanhan, että teen elämistä siitä mitä saan, mutta elämää siitä mitä annan.

Tarina menee näin;

Ensimmäisenä opiskelupäivänä opettajamme esitteli itsensä ja pyysi tutustumaan johonkuhun uuteen ihmiseen, jota ei vielä tuntenut. Nousin ylös katsomaan ympärilleni kun hellävarainen käsi kosketti olkapäätäni. Käännyin ympäri ja havaitsin ryppyisen, pikkuisen rouvan säteilevän minulle hymyä, joka sai koko hänen olemuksensa säteilemään. Hän sanoi; " Heippa, komea veikko, nimeni on Rose. Olen 87-vuotias. Voinko antaa sinulle halauksen?"

Nauroin ja vastasin ;" Totta kai saat." Ja hän antoi minulle valtavan halauksen.

"Miksi olet tullut kouluun noin nuoren ja viattoman ikäisenä?" kysyin. Hän vastasi kujeillen;" Olen täällä kohdatakseni rkkaan aviomiehen, mennäkseni naimisiin ja saadakseni muutaman mukulan."

"Ei mutta , aivan totta puhuen...?" kysyin. Olin utelias tietämään, mikä oli voinut motivoida hänet ottamaan osaa tähän haasteeseen hänen iässään.

"Haaveilin aina mahdollisuudesta saada koulu opetusta, ja nyt olen sitä saamassa" hän kertoi minulle.

Oppitunnin jälkeen kävelimme oppilaitten yhteisrakennukseen ja nautimme yhdessä kaakaot. Meistä tuli hetkessä ystävät. Joka päivä 3kk:den ajan lähdimme tunnilta yhdessä keskustellaksemme taukoamatta. Olin aivan haltioissani kuunnellessani tätä "aikakonetta", kun hän jakoi viisauttaan ja kokemustaan kanssani. Yli vuoden kurssin kuluttua Rosesta oli tullut campuksen perikuva ja hän sai helposti uusia ystäviä minne tahansa menikin. Hän nautti hienoksi pukeutumisesta ja piti huomiosta jota sai osakseen toisilta opiskelijoilta ja piti yllä huomionpitoa. Lukukauden lopussa pyysimme Rosea pitämään puheen jalkapallojuhlatilaisuudessamme.

En ikinä unohda mitä hän meille opetti! Hän esitteli itsensä ja astui lavalle. Kun hän oli aloittamassa valmistamaansa puhetta, hän pudotti kolmeviidesosaa arkeistaan lattialle. Turhauteneena ja hieman hämmentyneenä hän nojautui mikrofoniin päin ja sanoi yksinkertaisesti;"olen pahoillani, että olen niin kömpelö. Luovuin oluesta paastokauden ajaksi ja tämä whisky tappaa minut. En koskaan saisi puhearkkejani oikeaan järjestykseen takaisin, joten antakaa minun vain kertoa teille mitä tiedän." Sillä aikaa kun me nauroimme, hän selvitteli kurkkuaan ja aloitti;

"Emme lopeta leikkimistä koska olemme vanhoja. Me kasvamme vanhoiksi, koska lopetamme leikkimisen. On olemassa vain neljä salaisuutta pysyä nuorena, olla onnellinen ja saavuttaa menestystä. On naurettava ja löydettävä huumorin aihe joka päivä. On oltava unelma.

Kun kadottaa unelman kuolee. Meidän ympärillämme kävelee niinpaljon kuolleita ihmisiä, eivätkä he itse edes tiedä sitä! On olemassa valtava ero tulla vanhaksi ja tulla aikuiseksi. Jos olet 19-vuotias ja makaat vuoteessa yhden täyden vuoden, sinusta tulee 20-vuotias. Jos olet 87-vuotias ja jäät vuoteeseen vuodeksi etkä koskaan tee mitään sinusta tulee 88-vuotias. Kuka hyvänsä voi tulla vanhaksi, siihen ei tarvita mitään kykyä tai lahjakkuutta. Ideana on kasvaa, kehittyä, löytää aina muutoksen mahdollisuuksia, ei katua. Vanhemmat ihmiset eivät kadu mitä ovat tehneet vaan asioita, jotka ovat jättäneet tekemättä. Ne ihmiset jotka pelkäävät kuolemaa, ovat niitä, joilla on katumuksia." Hän päätti puheensa laulamalla rohkeasti laulun ruususta.

Hän rohkaisi meitä jokaista opiskelemaan lyriikkaa ja antamaan sen tulla ulos meidän jokapäiväisessä elämässämme. Sen vuoden lopussa Rose pääsi loppuun kouluasteensa.

Viikko valmistumisensa jälkeen Rose kuoli rauhallisesti sillä aikaa kun nukkui. Yli 2000 koulun opiskelijaa otti osaa hänen hautajaisiinsaosittaen kunnioitusta tälle suurenmoiselle naiselle, joka opetti esimerkillään, ettei koskaan ole liian myöhäistä olla kaikkea sitä mitä mahdollisesti voi olla.

Tarinassa oli minusta hyvin paljon ajattelemisen aihetta!!

Liian usein arki lähtee viemään meitä, sen keskellä voimme hetkeksi unohtaa omat unelmamme, ja samalla myös leikin ja naurun.






Muistakaa siis unelmanne ja pyrkikää niitä kohden pienin tai vaikka isomminkin askelin.
Nauretaan, leikitään ja nautitaan elämästä vaikka se joskus olisikin raskasta.


Lämmöllä Jaana


maanantai 4. tammikuuta 2010

Pitkästä aikaa täällä

Pitkästä aikaa täällä.....:)

Tiedätte elämässä tulee ja tapahtuu kaikenlaista.... tämähän on elämää.
Joskus vain on niin, että voimavarat kuluvat loppuun ja on monenlaista ja yleensä silloin
tulee vielä jotakin lisää.
Näin on ollut minulla ja siksi viime vierailustani on kulunut jonkin aikaa.

Joulun ajan olenkin levännyt nauttinut läheisteni lämpimästä seurasta.
Lisäksi olen tehnyt pitkiä kävelymatkoja lapsuuteni maisemissa, jonka kirkkolta
alla oleva kuva on. Ja muuten poikani ottama, niinkuin alempikin kuva.

Olen palannut muistoissani lapsuuteeni, tehnyt matkoja menneisiin hetkiin.
Miettinyt menneitä ja tulevia ja miten voisin kasvaa taas pienen pykälän ihmisenä
eteenpäin.





Miten ihanaa olikaan joulun aikaan kulkea kirkkomaalla, joka oli täynnä kynttilöitä ,
ja jossa oli niin rauhaisaa kuin aika olisi pysähtynyt.



Täällä minua odottavat kaksi vanhaa rautaista sairaalasänkyä, jotka ensi kesänä on tarkoitus
kunnostaa ja tuoda kotiimme.

Siis hiljalleen taas ajatukset tulevissa suunnitelmissa.

TOIVOTAN TEILLE KAIKILLE, näin hieman jälkikäteen, OIKEIN IHANAA ALKANUTTA VUOTTA!!!!

Lämpimin ajatuksin
Jaana