torstai 7. tammikuuta 2010

Ajattelemisen arvoista....!

Alkuun näytän teille jälleen poikani ottaman kuvan sisarieni tyttärien pikku neideistä.
Kuvassa on jotakin joka kosketti minua.

Tänään en muutenkaan näytä mitään sisustukseen liittyvää vaan kirjoitan teille tarinan jonka
sain sisareltani tänään sähköpostiini. Kyseinen tarina kosketti minua ja sain taas mietittävää .....:) muistanhan unelmani, muistanhan, että vanheneminen on pakollista mutta kasvaminen aikuiseksi vapaehtoista, sillä koskaanhan ei ole myöhäistä tehdä juuri sitä mitä haluan, mistä unelmoin.
Muistanhan, että teen elämistä siitä mitä saan, mutta elämää siitä mitä annan.

Tarina menee näin;

Ensimmäisenä opiskelupäivänä opettajamme esitteli itsensä ja pyysi tutustumaan johonkuhun uuteen ihmiseen, jota ei vielä tuntenut. Nousin ylös katsomaan ympärilleni kun hellävarainen käsi kosketti olkapäätäni. Käännyin ympäri ja havaitsin ryppyisen, pikkuisen rouvan säteilevän minulle hymyä, joka sai koko hänen olemuksensa säteilemään. Hän sanoi; " Heippa, komea veikko, nimeni on Rose. Olen 87-vuotias. Voinko antaa sinulle halauksen?"

Nauroin ja vastasin ;" Totta kai saat." Ja hän antoi minulle valtavan halauksen.

"Miksi olet tullut kouluun noin nuoren ja viattoman ikäisenä?" kysyin. Hän vastasi kujeillen;" Olen täällä kohdatakseni rkkaan aviomiehen, mennäkseni naimisiin ja saadakseni muutaman mukulan."

"Ei mutta , aivan totta puhuen...?" kysyin. Olin utelias tietämään, mikä oli voinut motivoida hänet ottamaan osaa tähän haasteeseen hänen iässään.

"Haaveilin aina mahdollisuudesta saada koulu opetusta, ja nyt olen sitä saamassa" hän kertoi minulle.

Oppitunnin jälkeen kävelimme oppilaitten yhteisrakennukseen ja nautimme yhdessä kaakaot. Meistä tuli hetkessä ystävät. Joka päivä 3kk:den ajan lähdimme tunnilta yhdessä keskustellaksemme taukoamatta. Olin aivan haltioissani kuunnellessani tätä "aikakonetta", kun hän jakoi viisauttaan ja kokemustaan kanssani. Yli vuoden kurssin kuluttua Rosesta oli tullut campuksen perikuva ja hän sai helposti uusia ystäviä minne tahansa menikin. Hän nautti hienoksi pukeutumisesta ja piti huomiosta jota sai osakseen toisilta opiskelijoilta ja piti yllä huomionpitoa. Lukukauden lopussa pyysimme Rosea pitämään puheen jalkapallojuhlatilaisuudessamme.

En ikinä unohda mitä hän meille opetti! Hän esitteli itsensä ja astui lavalle. Kun hän oli aloittamassa valmistamaansa puhetta, hän pudotti kolmeviidesosaa arkeistaan lattialle. Turhauteneena ja hieman hämmentyneenä hän nojautui mikrofoniin päin ja sanoi yksinkertaisesti;"olen pahoillani, että olen niin kömpelö. Luovuin oluesta paastokauden ajaksi ja tämä whisky tappaa minut. En koskaan saisi puhearkkejani oikeaan järjestykseen takaisin, joten antakaa minun vain kertoa teille mitä tiedän." Sillä aikaa kun me nauroimme, hän selvitteli kurkkuaan ja aloitti;

"Emme lopeta leikkimistä koska olemme vanhoja. Me kasvamme vanhoiksi, koska lopetamme leikkimisen. On olemassa vain neljä salaisuutta pysyä nuorena, olla onnellinen ja saavuttaa menestystä. On naurettava ja löydettävä huumorin aihe joka päivä. On oltava unelma.

Kun kadottaa unelman kuolee. Meidän ympärillämme kävelee niinpaljon kuolleita ihmisiä, eivätkä he itse edes tiedä sitä! On olemassa valtava ero tulla vanhaksi ja tulla aikuiseksi. Jos olet 19-vuotias ja makaat vuoteessa yhden täyden vuoden, sinusta tulee 20-vuotias. Jos olet 87-vuotias ja jäät vuoteeseen vuodeksi etkä koskaan tee mitään sinusta tulee 88-vuotias. Kuka hyvänsä voi tulla vanhaksi, siihen ei tarvita mitään kykyä tai lahjakkuutta. Ideana on kasvaa, kehittyä, löytää aina muutoksen mahdollisuuksia, ei katua. Vanhemmat ihmiset eivät kadu mitä ovat tehneet vaan asioita, jotka ovat jättäneet tekemättä. Ne ihmiset jotka pelkäävät kuolemaa, ovat niitä, joilla on katumuksia." Hän päätti puheensa laulamalla rohkeasti laulun ruususta.

Hän rohkaisi meitä jokaista opiskelemaan lyriikkaa ja antamaan sen tulla ulos meidän jokapäiväisessä elämässämme. Sen vuoden lopussa Rose pääsi loppuun kouluasteensa.

Viikko valmistumisensa jälkeen Rose kuoli rauhallisesti sillä aikaa kun nukkui. Yli 2000 koulun opiskelijaa otti osaa hänen hautajaisiinsaosittaen kunnioitusta tälle suurenmoiselle naiselle, joka opetti esimerkillään, ettei koskaan ole liian myöhäistä olla kaikkea sitä mitä mahdollisesti voi olla.

Tarinassa oli minusta hyvin paljon ajattelemisen aihetta!!

Liian usein arki lähtee viemään meitä, sen keskellä voimme hetkeksi unohtaa omat unelmamme, ja samalla myös leikin ja naurun.






Muistakaa siis unelmanne ja pyrkikää niitä kohden pienin tai vaikka isomminkin askelin.
Nauretaan, leikitään ja nautitaan elämästä vaikka se joskus olisikin raskasta.


Lämmöllä Jaana


12 kommenttia:

Kamomilla kirjoitti...

Huh mitä tekstiä. Iski syvälle. Minulla on tänään ollut sellainen ihana päivä että luin tuota tekstiä innokkaasti nyökkäillen ja oikein nauttien! Näin se vain on!!!! Niin viisaita sanoja

Ihana kuva muuten, miten vanha poikasi on, olöisiko hänestä valokuvaajaksi? Ainesta on!

Anne kirjoitti...

Moikka Jaana :) Nii-in luin myös ajatuksella ja paneutuen tekstisi ja se kosketti ja voipa me muistaisimme mutta mehän voimme opetella ja koskaan ei ole liian myöhäistä - eihän !!!
Kauniita kuvia ja ensimmäinen mitä ihanin ja paljon kertova.
Mustaa ja valkea ;) Se on siinä ja luulen että kun kevätaurinko alkaa paistamaan niin valoa ja iloa se tuo sinunkin ovellesi :)
terkuin ystäväsi Anne

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Olipa ihana ja koskettava tarina, aivan kylmänväreet kulkivat! Kiitos kun jaoit sen meidän kanssamme :)

taburetti kirjoitti...

Kiitos Kamomilla, Anne ja Hannele, teksti oli todellakin koskettava ja pysäyttävä.
Kamomilla poikani Juuso on 14-vuotias ja haaveilee kovasti tulevasta valokuvaajan urasta.... unelmia...:)
Meillä kuvataa kaikkea ja koko ajan, välillä lähdetään yöllä kuvaamaan kuuta kun näyttää hyvältä... lähiseudun autio talolla on käyty kuvaamassa ja äitiäkin on kuvattu vaikka miten ja apua... millaisia kuvia... milloin syön jotain milloin mitäkin.
Eli meillä ei tehdä enään mitään ettei sitä ikuisteta kuvaksi.
Mutta ihanaa, että hän on löytänyt jutun jota todella rakastaa ja josta nauttii ja johon liittyy unelmia.
Terkuin Jaana

Marielisa kirjoitti...

Ihana, kaunis tarina!
Ja niin totta - kunpa aina itsekin muistaisi tarinan sanoman tämän arjen myllerrysten keskellä...

Poikasi ottama kuva on tavattoman kaunis, ainesta valokuvaajaksi kyllä on. Harjoitus tekee Mestarin! :)

Sirkka kirjoitti...

Ihanat kuvat, joihin tuo leijuva lumisade sopii!
Kaunis koskettava tarina, olisi ollut onni tutustua häneen.
Minä olen usein sanonut ystävilleni,elä tässä hetkessä ja nyt,, eilistä et voi saada enää takaisin.
Tälläkin hetkellä ulkona on niin kaunista, kuin olla ja voi.. itse aamulla aikaisin ulvoin kuulle, tosin hiljaa, etteivät naapurit heräisi..
Muutenkin pidän hauskaa ja en ole tosikko, ainakin saan nauraa itselleni.
Surullisia asioita,sairauksia ym,kaikenlaista julmuutta jne..on maailma täynnä, jotenka pyrin olla ajattelematta niitä, kokenuksiakin on paljon.. aikaa olla ja nauttia elämästä on tässä ja nyt. Murehtimalla ne ei parane tietenkin on asioita, joita ei voi luistaa, eikä tarvitsekaan.
Sisäinen hyvinvointi ja tyytyväisyys, onnellisuuden tunne on tärkeää, jotta jaksaa sitä jakaa toisillekin ja pysyy edes jotenkuten terveenä.
Kaikki mikä tuottaa hyvää mieltä ja iloa on hyväksi jaksamiselle ja sen myötä jakaa iloita ja nauraa toistenkin kanssa.
Sanoisin, että pidän itsestäni, koska osaan nauraa itselleni, en ole tarkka kaikesta ja osaan hullutella ja pitää hauskaa ainakin itseni kanssa.
Olisin voinut kirjoittaa vaikka kuinka ja kauan loputtomiin...mutta päätin kuitenkin tähän.

Kiitos sinulle tässä tarinasta, että laitoit sen tänne meidän luettavaksi.

Oikein mukavaa ja ilon sekä onnen täytteistä perjantaita sinulle Jaana.

Vekarus kirjoitti...

Ihana tarina! Kiitos että jaoit sen kanssamme!

taburetti kirjoitti...

Kiitos Marielisa, Sirkka ja Vekarus.
Olen huomannut, että sinulla on Sirkka paljon ihania ajatuksia.
Minä uskon, että asioilla on aina tapana selvitä jotenkin... ja oikein huvitti eilen kun sain tuon tarinan siskoltani se oli juuri sitä mitä tarvitsin. Sain tuosta tarinasta uakomattoman määrän virtaa ja energiaa itseeni.... aivan kuin joku olisi avannut luukkuni ja selkeyttänyt ajatukseni.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille!!
Jaana

tinttarus kirjoitti...

Tuon tarinan luettuani, sain unelmilleni kantavammat siivet. Kiitos kun jaoit meille opettavaisen ja ajatuksia herättävän kertomuksen.

Ellinor kirjoitti...

Fina foton
Ellinors Hus

Anonyymi kirjoitti...

Ihana tarina !

Minna-Enttirinteen Elämää kirjoitti...

Todella kaunis ja ajatuksia herättävä kirjoitus :)