tiistai 1. maaliskuuta 2011

Maaliskuussa...:)))



Ihastuttavaa alkanutta maaliskuuta kaikille vierailijoilleni!!
Ja kiitos teille, jotka jätätte pienenkin jäljen vierailustanne ...:)))


Meillä lapsukaiset viettävät talviloma viikkoa.....
Tänä vuonna meillä ei ollut perheenä talviloma suunnitelmia, mutta hyvin nuo nuoret
ovat omaa tekemistä keksineet.... eipä heitä paljon ole näkynyt, kuin syömässä.





Pientä on tapahtunut kotirintamalla......

Lieneekö säällä ollut heti tekemistä tämän kanssa, koska huomaan piristyneeni
huomattavasti ja kaikki tuntuu taas paljon mukavammalta


Tässäpä aikaansaannoksiani....
Rappukäytävä sai uuden valaisimen ja rappusiin maalasin Nro1 -16,
siinä oli pientä iltapuhdetta.




Liitutaulumaali löysi tiensä kotiimme ja lasten toiveesta suostuin lopulta maalaamaan
eteisessä olevan wc:een oven sillä.
No, saahan sitä olla jotakin pientä hauskaakin sisustuksessa....
Tällä viikolla oven teksti on vaihtunut vinhaan tahtiin.....
milloin lukenut viestiä minulle, mistä lapsensa löytää, milloin kirjoitettu ajatelma,
milloin kirjoitettu muistutusta mitä kaupasta ja olihan ovi piirretty
jo täyteen sydämiäkin kun palasin illalla kotiin....:)))






Myös muutama uusi sisustustarra teksti löysi tiensä meille......

Yksi niistä pääsi eteisen ja verannan väliseen oveen ja toinen keittiöön.












Tänään vietän rauhallista iltaa aivan itsekseni ja ajattelinkin tämän kirjoituksen jälkeen
hakea kupin teetä,
istahtaa lempi tuoliini, nostaa jalat ylös
ja tarttua kirjaani. 
Ehkä laitan vielä rauhallista klassista musikkia hiljaiselle taustamusiikiksi....
Ihana oma  hetkeni...:)))






Pitihän minun teille vielä näyttä seinäkaappini, joka aikaisemmin oli valkoinen,
mutta nyt sai pintaansa mustan värin.
Huomaan selkeesti tuovani sisustuskseeni pieniä mustia pisteitä...
Ja, jaa a,.. minkähän värin sinne toisi valko/mustan rinnalle kevääksi...
Katsotaan.... varmasti lopulta päädyn taas valkoiseen...

Nyt kaivaudun tuonne lempi tuoliini ja nautin...:))
Ihania hetkiä teille kaikille!
Lämmöllä Jaana


23 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hieno tuo lamppu rappusilla.
Mikä sen ihanampaa, kuin hyvä kirja, hiljainen klassinen musiikki ja villasukat..:))
Aurinkoista maaliskuuta!

päivi kirjoitti...

Herkän kauniita kuvia
kodistanne:)
tykkään tuosta ovesta jossa liitutaulumaali!
korjaan parasta aikaa pojan huoneeseen suurta vanhaa vaatekaappia ja ajattelinkin maalata yhden ovista tuolla samaisella maalilla?

Leppoisaa alkanutta maaliskuuta sinulle:)
voi hyvin...
lämmöllä Päivi

taburetti kirjoitti...

Kiitos vierailustanne Irmastiina ja Päivi!!!
Liitutaulumaali on muuten tosi riittoisaa...
eli jäljellä on vielä vaikkas kuinka ja paljon ... katsotaan mihin sitä käytän.
lämmöllä Jaana

Jaana kirjoitti...

voi kun teillä on kaunista! ennätän nykyään niin huonosti kiertelemään ja kommentoimaan, että paljon ihania postauksia menee sivu suun..
Ihanat portaat ja kauniita tapetteja..tykkään kovasti!
Leppoisaa omaa aikaa sinulle!

Hiipi H kirjoitti...

Hei! Sinulla on kaunis koti, kaunis ja harmoninen hillittyine väreineen ja viehättävine kalusteineen. Valkoinen on lumoava väri, olen lisännyt sitä myös meidän kotiimme pikkuhiljaa. Täytyypä käydä täällä katsomassa uudestaan! Kiitos!

taburetti kirjoitti...

Kiitos Hiipi ja Jaana..:))
Kodista on hiljalleen muotoutunut näköisemme... paljon on vielä vaiheessa. Niinkuin vanhassa talossa taitaa aina olla.
Lämpimin terkuin Jaana

Arja kirjoitti...

Liitutaulu ovi kiva idea:-))
Kauniita kuvia kodistasi.
Mukavaa keskiviikko päivää<3

Eva-Liisa kirjoitti...

Sinulla on kyllä niiin kaunista että!! Portaita ihailen , niissä on ilme kohillaan!!
Mukavaa maaliskuuta.

taburetti kirjoitti...

Kiitos Arja ja Liisa...:))
Töissä jotenkin kurja päivä takana ja kello käy jo seisemään eikä päivän loppua näy... uh..
no, ei pidä valittaa ... näitä sattuu aina joskus, vaikka pääsääntöisesti pidänkin työstäni.
Niin olihan kiva kurkata tänne ja saada kehuja... lämmittivät pahaa päivääni....:)))
Lämmöllä Kiittäen Jaana

kisu kirjoitti...

Ihania ideoita! Ja kauniita kuvia kodstanne!

Mukavaa alkanutta maaliskuuta!
-kisu-

Kamomilla kirjoitti...

Kaunista kanista kodissasi! :)

taburetti kirjoitti...

Kisu ja Kamomilla kiitos kommenteistanne...:)))
On aina yhtä mukava lukea niitä...:)))
Lämmöllä Jaana

Tytti kirjoitti...

Maalisuti on jälleen teillä heilunut.Kiva idea tuo ovijutska.
Käyppä kurkkaamassa mun aikaansaannoksiani nyt olis kuvia remppatuloksista ((:

taburetti kirjoitti...

Hellurei Tytti..:))
Kävin kurkkaamassa blogissasi kättesi jälkeä, olihan kivan näköistä syntynyt.
Kyllä naiset osaa...:))
Lämmöllä Jaana

J kirjoitti...

Tykkään hirveesti kaikista teksteistä :)
Ihania nuo sinun tekstit! Wcn ovi on kyllä tosi magee, olen ajatellut että maalaan lastenhuoneeseen seinänpätkän tuolla liitutaulumaalilla niin saavat luvan kanssa sitä sotkea :)
Mukavaa viikonloppua!

Ainosofia kirjoitti...

Minullakin on suunnitelmissa maalata yksi keittiön ovi liitutauluksi. Uskon myös, että sillä olisi käyttöä.

Kiva idea!

Ja mustat "väripilkut" tuovat kauniin lisän sisustukseen.

Aurinkoista viikonvaihdetta ♥Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ♥

taburetti kirjoitti...

Mukavaa, että vierailitte täällä J ja Ainosofia..:))
Meillä ainakin toistaiseksi vielä liitutaulu ovi ollut kovassa käytössä..
Ihanaa viikonloppua!!
Lämmöllä Jaana

Unknown kirjoitti...

Ihania pieniä, kivoja juttuja oletkin laitellut, nuo tekstit ovat minunkin suosikkejani tällä hetkellä, hankalia laittaa mutta kauniita. Nuo numerot rappusissa ovat ihanat. Ja musta seinäkaappi sopii oikein hyvin tuohon..mielestäni paremmin kuin valkoinen.

Mukavia, rauhallisia hetkia kauniissa tuolissasi sinulle toivotan,

-tuija-

Nicole kirjoitti...

Rappu, jossa kauniit numerot on maalattu on tosi ihana!
Ihana idea oli myös maalata oven liitutauluvärillä.

Kiitos inspiraatiosta ja kauniista kuvista!

Nicole

taburetti kirjoitti...

Kiitos Tuija ja Nicole!!
Lämmöllä Jaana

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

Ihania ideoita ja niin myyty olen tuolle mustan käytölle, kaappi ja liitutaulu on huikeita.
Ilona

taburetti kirjoitti...

Kiitos Ilona!!
Lämmöllä Jaana

Marie Elisabeth kirjoitti...

Sinulla on kaunis koti Jaana! Pidän sävyistä ja tunnelmasta. Lempituoliisi minäkin mielelläni käpertyisin :)
Aurinkoisia päiviä sinulle ja nautitaan valon leikittelystä ♥