perjantai 3. heinäkuuta 2009

Lomaa remontin keskellä

Aloitan kuvani näillä kauniimmilla eli kukilla . Onneksi niitäkin löytyy niin sisältä kuin pihaltakin, pihan toiselta puoliskolta..... toinen puolisko onkin sitten jotakin aivan muuta tällä hetkellä, mutta ehkä jo ensi kesä jotakin toista.

Niin lomani alkoi täydessä työn tohinassa olen maalannut talon paneleita, pessyt painepesurilla kalliota ja voitte uskoa, että iltaisin olen rätti väsyneenä kaatunut petiin.


Keittiön ikkunalla kaikestä huolimatta mållerbaca belargoniat kukkivat kaikessa loistossaan.





Ja pihan kauniimmalla puollella vanha enkeli patsaani istuu kunnia paikalla. Varmasti ihmetellen tätä kauheaa tohinaa ja menoa.





Tässä näette kuvia sitten täältä puolelta, jossa kaikki on riipin raapin.
No, tällä seinällä on jo asennettu runkolevy lisäeristeeksi ja maalatut laudat odottavat vain seinään laittoa.

Voitte uskoa, että näin esteetikkona minulle tuottaa tuskaa kun paikat on riipin raapin. Olen koettanut jossakin vaiheessa vähän asetella tavaroita, mutta Puuha Petemme ei pidä siitä kun kaikki on hukassa, joten koetan vain ummistaa silmäni kaikelta tältä ja istua aina välillä pihamme kauniimmalle puolelle.





Niin nyt on sitten maa kallion edestä otettu pois...... siitä lähtikin 25 autokuormallista tavaraa. Ja nyt projektina on pestä kallio puhtaaksi, jonka jälkeen otamme pihaan sepeliä ja liuskekivilaatat...... kunhan pääsemme siihen pisteeseen.





Voitte uskoa, että moreeni, joka on vuosikymmeniä ollut kalliossa kiinni on tiukassa eli siinä on käytetty apuna painepesuria ja rautakankea sen irroituksessa.













Tämä kulma tuottaa minulle pientä päänvaivaa .... kalliossa oli isoja koloja ....
ja päätinkin pyytää töistä puutarhurimme katsomaan mitä kasveja siihen laittaisimme ja miten pohjat, jotta kestäisivät.








Näin minun lomapäiväni ovat kuluneet ja tästä syystä on bloginikin päivitys taas venynyt.
Onneksi saimme tänään sateisen aamupäivän, niin tuli istuttua koneelle, mutta nyt näyttää sade laantuneen ja ulkoverhous paneelit odottavat pihalla maalia pintaansa, joten työt kutsuvat.
Sisätyöt olemme suosiolla siirtäneet aloitettavaksi syksymmällä, vaikka uusien tapettien pino olohuoneessa kyllä kieltämättä hieman innostaisi laittamaan niitä seinään, mutta uskon että Puuha Petemme ei nyt innostuisi siitä.
Mukavaa heinäkuuta kaikille !!
Jaana






17 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Voimia rakennushommiin!

Ihanan kallion saitte esille! Meillä oli samanlainen homma kun puhdistimme keväällä huvilan alle jäävän kallion mullasta, kivistä ja sorasta. Nyt se tosin on taas ihan kauhean näköinen, sillä se on täynnä sahanpurua, puunpätkiä, rakennusjätettä, nauloja, ...

Minuakin kauhistuttaa, että nyt näyttää siltä, ettei huvila valmistu ennen lomaa eikä vanhaa huvilaakaan saada purettua. Joten vaikka saisi huvilan valmiiksi ja sen sotkut siivottua, niin uutta on tiedossa kun vanha mökki puretaan. No, ehkä ensi kesänä nautitaan (paitsi, että terassi ja leikkimökki ja kesäkeittiö pitäisi rakentaa...).

titta kirjoitti...

Ooo mikä mullistus teillä onkaan menossa. Kuvittelisin että kaikkine kallioineen ja liuskekivineen siitä tulee upea!

Oikein paljon tsemppiä :)

Anne kirjoitti...

Hei Jaana- No nyt on sitten alkanut maalaushommat, onko väri ok ? Tai siis minkä laitatte ? Kallion putsaus kuulostaa huimalta mutta näyttyää hyvälle :) Mukavaa viikonloppua intoa pyttyyn !

Sirkka kirjoitti...

Minä näen kaiken kauniina!

Iloa ja onnea!

Elsa kirjoitti...

Teillä riittää puuhaa ja tekemistä, mutta usko pois, siitä tulee hieno, ja on siten kaiken vaivan väärtti.

Mukavaa viikonvaihdetta!

taburetti kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne ja rohkaisevista sanoista....
uskon itsekin, että jonakin päivänä olen työhön tyytyväinen.
Taidan vain olla hieman liian kiireinen luonteeltani pitäisi olla niin pian valmista ja ....
no... jonakin päivänä istun ja muistelen kaikkea< tätä.

Annelle joo talon v,ärissä päädyimme teidän talon väriin... ja itseasiassa olin maalannut sillä jo koemaalauksen vanhaan seinään. Siis pieniä koe maalaus pukkera toin töistä noin 6 kappaletta... tosin nyt yhteen kertaan maalattuna väri näyttää vielä kovin vaalealta.
Ja arvaapas tänään ahkeroin ja maalasin puuportaat kahdella maalilla, niin éttä tulee näkymä kuin matto kulkisi rappusilla...
siinä menikin monta tuntia.

Mukavaa lauantaita kaikille!!!
Jaana

Ainosofia kirjoitti...

Olisihan se kiva kun olisi taikasauva ja saisi kaiken heti valmiiksi.
Mutta hyvää kannattaa odottaa :)

Mukavaa viikonloppua sinulle!

taburetti kirjoitti...

Kiitos kommentistasi Ainosofia....
ja onhan se niin, että kaikki ottaa oman aikansa ja toisaalta eipähän nyt ehdi paljon ulkona vain istuskelemaan kun tuntuu, että touhu täyttää vapaa ajan.
Myös sinulle mukavaa viikonloppua!!
Jaana

pioni kirjoitti...

Teillä onkin ollut suurenluokan projektit meneillään loman aikana.
Mukavaa heinäkuun jatkoa!

Tiina kirjoitti...

Teillä on tosiaankin aikamoinen projekti siellä menossa ja ymmärrän vallan hyvin jos hiukan välillä ahdistaa... mutta, lopputulosta on sitten ihan varmasti mukavaa katsella.

Sarppa kirjoitti...

Siellä onkin ahkeroitu ja kunnolla ja kaunista tulee ilman muuta..

taburetti kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne Pioni,Tiina ja Sarpa. vapaa-ajan ongelmia täällä suunnalla ei ole ollut, mutta niinkuin sanoitte jonakin päivänä kaikki tämä työ palkitsee.
Mukavia heinäkuun päiviä!!
Jaana

Ada och Emil kirjoitti...

Heippa täältä pyynikintorilta!

Täytyy ihailla tuota teidän tarmoanne...kova homma edessä. Mutta lopputulos on varmasti upea :)

Sivusilmällä naapurissanne käydessäni, katselinkin jo jokin aika sitten että jotain isompaa taitaa olla tekeillä.

Joten eipä muuta kuin työn iloa ja jaksamisia :)
Muistakaa välillä huilata.

-Sanna

taburetti kirjoitti...

Kiitos Sanna kommentistasi!!
Joo, kyllä koetan välillä huolita, itse asiassa lähden tänään lapsuuden seudulleni käymään ja viivyn yötä siskoni luona.... unohtaen hetkeksi koti jutut.
Terkuin Jaana

mimmuli kirjoitti...

Täälähän on hurjat rempat menossa=)) Mutta valkoiset pelakuut ovat näkymäänsä tyytyväisiä=))

jaana kirjoitti...

No onpas teillä urakkaa! Ja näköjään teilläkin ollaan sitä ihmislajia joka viettää lomansa töitä kaksinverran paiskoen!
Koettakaahan levätä välillä!!!

taburetti kirjoitti...

Kiitos mimmuli ja kaimani Jaana.
joo, tänä kesänä lomat menee töitä tehden.... mutta palkitsee sitten kun on valmista.

Jaana