keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Omenankukkien ja syreenien aikaan

Pikainen postaus taas pitkästä aikaa.
Piha täyttyy kauneudesta kun omenapuut kukkivat ja syreenit aloittavat myös kukintansa.
Ja pian jo piha täyttyy alas satavista omenankukista.






Kaiken tohinan keskellä on kotiin hankittu pari uutta sisustus juttua, kupu ja alunen töiden kautta ja Jeesus patsas löytyi kirpparilta Tampereelta kun kävin tutustumassa Virpin liikkeeseen. Kannattaa poiketa jos ja kun vain tulette Tampereelle.









Ja sitten tähän projektiimme eli yläkerran wc on edennyt hiljalleen vanha lauta kaivettu esiin ja pohja maalattu sekä vanhat tapetit poistettu.
Ensi viikolla tarkoitus saada tämä juttu kuntoon.












No, viikonloppu meni piha töissä eli kaadoimme pihastamme n. reilut 10 puuta.
Kaikki kallion edestä, meinaamme nimittäin kaivaa kallion esiin .
ja voitte uskoa, että täällä oli yksi melko väsyny ja kipeä viikonlopun jälkeen.
Maanantai aamulla en meinannut päästä sängystä ylös.
Ja alku viikko on sitten ajettu risuja pois.
Näette kuvaa jahka kallio on kunnolla esillä, mutta uskomatonta miten piha tuli valoisammaksi.
Että tällaista täällä on tehty ja touhuttu.
Huomenna lähdenkin sitten viikonlopuksi siskoni pojan ylioppilas juhliin Ruotsiin.
Nyt meitä lähteekin vain minä ja keskimmäinen tyttäreni.
Niin kello on jo yksi yöllä ja aamulla herätys kello 5 eli taidankin toivottaa teille kaikille
mukavaa loppu viikkoa ja painaa pääni tyynylle muutamaksi tunniksi.
Lämpimin terkuin Jaana




















9 kommenttia:

Tytti kirjoitti...

Moi Jaana,kyllä olet kivat löydöt tehny,olet ehtinyt kirpparillakin sitten käydä kaiken työntohinan keskellä.
Teillä on ollut siellä pihalla oikein savotta.
Mukavaa reissua

Kamomilla kirjoitti...

Kylläpä te olette olleet ahkeria!!
Tänään sää on ollut kaikkea muuta kuin kesäinen ja kyllä se tekee mielen synkäksi. :(

Omenankukka kirjoitti...

Kylläpä teillä on tapahtunut sekä sisällä että ulkona! Polttopuita taitaapi noista riittää pitkäksi aikaa. Toivottavasti teillä oli mukava matka ruotsin puolelle. Kauniita löytöjä olet jälleen kerran tehnyt.Miunkin pitäisi hankkia tuollainen kupu-olen vain miettinyt mihin sen sijoittaisin..

Ainosofia kirjoitti...

Ihana tuo ensimmäinen kuvasi <3

Mukavaa viikonloppua :)

Rouva Kulta kirjoitti...

Hei pitkästä aikaa! Nyt kun katselin aamukahvin kera kuviasi ja luin mitä kaikkea olette saaneet aikaan tapahtui niin, että sain inspiraation aloittaa omassa kodissa pikkurempan. Tuo inspis on muuton jälkeen ollut kadoksissa.....lähden tästä välittömästi kurkkaamaan tapetin alle ;-) Lämmintä kesää!

Sarppa kirjoitti...

teillä on ollut kunnon savotta siellä...

taburetti kirjoitti...

kiitos hyvät naiset kommenteistanne..:) niitä taas niin ihana lukea. Joo savottaa oli ja savotta jatkuu kun tuo ylimääräinen maa kallioin edestä pitäisi vielä kaivaa pois ja vielä olisi 3 tosi isoa puuta kaadettavana.... etää näin pihalla.
kunhan vain saisimme ihania ilmoja.
Nyt taidankin mennä poikkeamaan teidän ihaniin blogeihin, joissa vierailut on jäänyt vähän vähälle.
lämpin terkuin Jaana

Krisse kirjoitti...

Krisse lukusilla...mukavia savottakuvia...:-)

Sirkka kirjoitti...

Sinullapa on ollut aika tohina päällä, ei mikään ihme, ettet ole kerinnyt bloggailemaan..:)
Onneksi omppu ja syreenipuut tuovat sitä kaivattua iloa..kauneuden:)
katsoin samalla aikaisemmetkin postauksesi ja kauniit kuvat olet laittanut..lakanatkin olivat somat!

Niin se vaan menee tämä aika tohinoidessa yhtä sun toista..mutta nautitaan nyt kesästä, elikä hyvää kesää sinulle!