keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Ruusu teille kaikille!!

Ystävänpäivänä sain aviopuolisoltani kimpun valkoisia ruusuja, jotka kukkivat niin ihanasti.
Lähetän teille silmäniloa kuvan muodossa ruusuista, joita olen ihaillut tämän viikon.

Viikonloppuna innostuin koettamaan piiiiiitkän ajan jälkeen kirjontaa, apunani oli kirpparilta hankkimani kirjontakirja. Seuraavaksi näette kuvaa harjoitustyöstäni, josta sitten tein lampun varjostimeen kankaisen päälisen.
Niin monogrammia odottavat vielä kesällä Viipurista ostamani pellavakangas, josta pitäisi tulla pussilakanat ja tyynyliinat. Nyt kun olen vähän harjoitellut ajattelin seuraavaksi lähteä kirjomaan niitä.

Hopeakurssilla olen saanut tällaista aikaiseksi. Eli jo aikaisemmin näyttämäni puolivalmis koru on nyt valmis ja sai myös ketjun. Koukero sormuksia tein kaksi, toinen jäi itselleni toinen meni kummitytölleni lahjaksi.
Työnalla on nyt monogrammi korut tyttärilleni, sen jälkeen suunnitteilla on leveä rannekoru hopealevystä jonka työstän vasaran avulla ja korvakorut siihen.
Siis suunnitelmia on katsotaan mitä saan aikaiseksi.






Tällaista taas tällä viikolla......... katsotaan mitä seuraavaksi.

Ulkona on ollut mitä ihanin aurinonpaiste, toivotaan että myös ensi viikolla saamme nauttia kauniista ilmoista kun lapsilla on täällä suunnalla hiihtoloma ja itsekin pidän pidennetyn viikonlopun eli maanantain ja tiistain vapaata.

Keskiviikkoa teille kaikille







9 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Tuota kirjontaa haluaisin itsekin kokeilla. Kauniita korujakin olet tehnyt...

Kirsi

"Kantriina" kirjoitti...

Oletpa tehnyt kauniita koruja <3
Kummityttösi oli varmasti iloinen lahjastaan! Myös lampunvarjostimesta tuli kaunis siun käsissäsi :)

Terkuin,
Kantriina

malla kirjoitti...

aivan ihania koruja olet taiteillut!!ja kirjontatyöt on myös tosi kauniita.
meillä kans hiihtolomaviikko edessä, toivotaan ihania aurinkoisia päiviä:)

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

voi olen ihan koukussa noihin kirjontoihisi, oma kärsivällisyys kun tahtoo olla nolla.
Ilona

Tiina kirjoitti...

Voi miten kauniita!! Kirjontaa olen miekin tehnyt mutta tuo korujen teko on kanssa yksi kiinnostuksen ja mahdollisesti tulevaisuuden "tekosuunnitelma"... toivottavasti!
Kauniita, niin kauniita! :)

taburetti kirjoitti...

Kiitos kaikille ihanista kommenteista.
Joskus haaveilen, että olisi ihanaa olla vuosi niin, että saisi harrastaa ja kokeilla kaikkea ihanaa mitä on halunnut. Työssä kun käy niin aika on niin kortilla.... ehkä jonakin päivänä aloitan osa-aikatyön.
Toisaalta olen onnellisessa asemassa siinä, että saan tehdä työtä josta pidän ja siinä, että on työtä.
Itse olen innostunut vain lisää hopean työstöstä, on mielestäni toooosi mukavaa, suosittelen koettakaa !
....:) Jaana

Nicole kirjoitti...

Todella kauniita koruja olet tehnyt! Ja kirjontataitojakin löytyy! Itsetehtyjä aarteita, josta voit olla todella ylpeä!

Hyvää viikonloppua ja mini-talvilomaa!

Merja K kirjoitti...

Heissan Jaana pitkästä aikaa :)

Kirjontasi näyttää hyvältä ja korut ovat tosi kauniita. Itsekin olen hieman innostunut korujen teosta, aika kun vaan riittäisi kaikkeen.

Voi hyvin ja iloista helmikuun loppua!

Lumo kirjoitti...

Oli erittäin mukava nähdä pitkästä aikaa ja kuulla kuulumisia. Ehkäpä nähdään pian uudestaan.
Täällä sivuillakin tulee silloin tällöin käytyä, mutta olen todella huono jättämään kommentteja ym.
T. Outi