Salin peili/pöytä

Tänään kerron teille pienen tarinan, joka koskee eteisen suurta peili/pöytäämme.

Uskotteko te, että kalusteilla on "sielu"?

Kertovatko teille kalusteet omaa tarinaansa?

Tämä tarina on kerrottu mieheni mummun perspektiivillä.

Siirrymme ajassa vuoteen 1941 Suomi on sodassa Venäjän kanssa, ensimmäinen evakkomatka

on takana.

Joulukuussa 1941 pääsimme takaisin Karjalaan Killatsun rannalle. Voi sitä juhlaa, vaikka ruokana olikin jäätyneitä perunoita, mutta me olimme kotona!!!

Hiljalleen elämä palasi uomiinsa. Oli lehmä ja sikoja. Myllystä tuli jauhoja ja elämä alkoi olla omavaraista.
Asuttavana oli tupa ja kaksi kammaria, n. 120m2.
Mylly oli rannassa, vähän ylempänä saha ja puusepänverstas. Talo ja sauna olivat ylimpänä.
Kanssamme asui myös mieheni äiti.

Koskesta tuli runsaasti kalaa, joka olikin ensisijainen ravintomme.
Rauha oli jonkinlainen, miehet pääsivät viikonlopuiksi kotiin lomille.
Puolisoni, joka oli puuseppä, niinkuin veljensäkin, jotka lisäksi pyörittivät myös sahaa, alkoi tehdä kotiimme kalusteita. Olin suunnitellut kamariin suuren peilin, jollaisen olin nähnyt aikoinani pappilassa. Ja hiljalleen tuo peili/pöytä alkoi valmistua.
Itse jouduin tekemään paljon myös miesten töitä, koska hehän olivat viikot poissa.
Niinpä minä heräsin joka aamu klo 4 ja klo 5 laitoin sahan turbiinit käyntiin ja siitä alkoi päiväni....

Elämä kulki eteenpäin, saha laajensi toimintaansa, työntekijöitä oli 21.
Rautateitse vietiin puutavaraa Viipurin satamaan ja sieltä Englantiin.
Elämä tuntui mukavalta, vaikka uhka leijuikin ilmassa.

Kunnes 20.6.1944 alkoi toinen evakkomatkamme.... pitkä matka, joka monen mutkan kautta päättyi
uuteen kotipaikkakuntaamme satakuntaan.
Karjalaan oli jäänyt muistomme, kotimme, kalusteemme ja  Maija kissa naukumaan portin pieleen.

Nyt oli vain alettava rakentamaan perheellemme uutta kotia... pienin askelin.
Pyynnöstäni mieheni teki minulle myös kopion Karjalaan jääneestä isosta peilistä/pöydästä.
Ja tarina jatkuu......

Tämä samainen peili kulki mieheni mummolta mieheni tädille, Joka vuosia myöhemmin kysyi minulta olisimmeko minä ja mieheni kiinnostuneita ottamaan haltuumme tämän suvussa kulkeneen peilin.
Meille se oli kunnia.....
Pitää kodissamme kaluste, joka kantaa mukanaan pientä suvun tarinaa.

Siis tällä peilillä on tarina mukanaan, jonka aikoinaan on mieheni mummo kertonut minulle....
ja toivon sen jatkavan seuraaville sukupolville...:)))

Tarinan myötä toivotan ihanaa viikonloppua..::))))

Lämmöllä Jaana