maanantai 7. syyskuuta 2009

Katon maalausta ja vähän pöydänkin

Maanantai terkkuja täältä Pirkanmaan suunnalta....... syyskuu kuluu jo kovaa vauhtia eteenpäin, siispä joulun aika lähenee koko ajan.



Joo, minä aloitin lauantaina pienen maalaus urakan eli maalasin keittiön katon, joka oli aikaisemmin puuvärinen.......

ja myös musta pöytä sai uuden vaalean maalin pintaansa, Tikkurilan värikartasta sävy F500

jossa on pieni vivahde siniharmaaseen, tosin hyvin pieni.







Hih, hih..> joopa joo..<>
Maanatai päivässä ollaan.. sain näemmä onnistuneesti kuvan housuista täysin väärinpäin...
No, siis joka tapauksessa
sain siis itseni onnistuneesti niin maaliin ja hiukseni olivat täynnä vaaleita isoja raitoja.





Eli tästä lähdettiin liikkeelle ja voitte uskoa, että lopputuloksena saimme niin paljon valoisamman huoneen,

MUTTA oikea käteni huusi projektin jälkeen APUA!!!

Eipä taida olla vanhaksi tulemista, kun paikat ei kestä.......

No, teekuppi ei illalla pysynyt kädessä vaan tipahti särkyen lattialle.

Mutta katto tuli maalattua kahteen kertaan ja olin tyytyväinen.



















Tällä viikolla onkin edessä Habitare messut Helsingissä, joten viikon ohjelma on melko

kiireinen.

Kaikesta huolimatta koetan nauttia näistä upeista syyskuun ilmoista ja käydä joka ilta pitkällä

sauvakävely lenkillä..... nyt kun käsikin alkaa taas hiljalleen palautua.

Nautinnollisia syyskuun hetkiä!!


Voikaahan hyvin

toivoopi Jaana