sunnuntai 22. elokuuta 2010

Vielä kesän tunnelmissa...:))

Hiljalleen kesä alkaa kääntymään syksyyn.
Kesä alkaa olla muistoissa ja on aika valmistautua syksyyn ja tulevaan talveen.
Etsiä kynttilät pöydille, hakea torkkupeite esiin ja kudin johon voi tarttua aina sopivina illan
hetkinä.
Mennyttä kesää voi muistella hymyssä suin syksyn viimaisina hetkinä, kaivaa esiin kuvat
katsella niitä, sulkea silmät ja tuntea auringon lämmön.


Etsin teille muutaman kuvan nähtäväksi tältä kesältä.
Vaikka paljon tuli touhuttua kotona ja kodin keskeneräisissä jutuissa, teimme muutaman
mukavan reissun mieheni, perheemme ja ystäviemme kanssa.
Yksi niistä oli Kööpenhaminan matka, jolla olimme minä ja mieheni sekä lapsuuden ystäväni
miehensä kanssa.


Tässä siis me lapsuuden ystäväni ja minä Kööpenhaminan tunnelmissa.

Paljon olisi ollut kauniita maisema, rakennus kuvia Kööpenhaminasta ottettuna, mutta tämän kuvan halusin teille näyttää.




Mökki reissullamme poikkesimme perheeni kanssa Kokemäellä sijaitsevaan Karimaan puutarhaan, jossa olen viimeksi käynyt joskus lapsena.

Sinne suosittelen, jos vain joskus ajelette satakunnassa poiketkaa ja ihailkaa. Niin paljon kaunista katsottavaa.







Sitten kesän pappa tunturi tapahtumasta.... niin siinä huristelemme minä ja mieheni perä kanaa.

Ajoimme päivän aikana 72km ja kyllä meillä oli mukava reissu. Mukana n. 25 ystävää.

Ja ensi viikonloppuna meillä onkin yhden heistä mökillä mopokauden päättäjäiset.




Tässä siis minun muistojani menneeltä kesältä.
Minkälaisia muistoja teillä on siitä????
Olisi mukavaa kuulla.... kertoilkaahan.

Ja loppuun vielä muutama kuva niin kesken eräiseltä pihaltamme.

































Mukavaa sunnuntai päivää kaikkille toivotellen!!
Vielä kesän tunnelmissa
Jaana







12 kommenttia:

Ainosofia kirjoitti...

Kiitos kivoista kuvistasi.

Voi pappatunturikin sinulla, vauuuu!!! Ihana kuva <3

Mukavia kertakaikkiaan :)))

taburetti kirjoitti...

Kiitos kommentistasi Ainosofia.
Minun pappikseni on 1972 vuodelta, miehelläni on Öklandi,olikohan nimen kirjoitus n., samalta vuodelta kuin hän itsekin eli vuodelta 1964. Joka valitettavasti ei ollut vielä tässä tapahtumassa mukana, mutta nyt on kunnossa. Eli ensi vuonna on mukana ajoissa.
Pappatunturilla ajo on mitä mukavinta, ja vielä kun on mukana liuta mukavia ystäviä.
Tulee mieleen putte possun nimipäivät eli ja .... ja meillä kaikilla oli niin mukavaa oi jospa oisit voinut olla mukana.
terkuin Jaana

Seija kirjoitti...

Kivoja kesäkuvia. Tykkään teidän kaivosta. Ollappa oma kaivo!

Anne kirjoitti...

Moikka !! Tämäpä yllätys, ihan oikeasti :) Miten onkaan mennyt ohi, ei olla jutskattu pappailuistanne laisinkaan. Olispa minullakin ;) No en varmaan satulassa pysyisi, kuten tiedetään taitoni :)
Pihallanne on paljon kaunista katseltavaa !!! Hae vaan vanhoja esineitä, toisen roska voi olla toisen aarre :) Fillari oli viime talvenkin pihallamme,laitoin siihen öljylyhdyn joka paloi useita päivä ja välillä vain kun muisti tankata.
Tsemppiä tulevalle viikolle ;)
Kuullaan !

Arja kirjoitti...

Todella ihania kuvia:-)
Olispa kiva päristellä mopolla, siitä taitaa olla jo aika kauan.... kun olen mopon selässä istunut;-)
(Me harrastamme moottoripyöräilyä)
Mukavaa alkavaa viikkoa<3

Kamomilla kirjoitti...

Ihana kesä! meilläkin on pappatunturi- tosin se ei toimi...

taburetti kirjoitti...

Kiitos Seija, Anne,Arja ja Kamomilla kommenteistanne.
Ei se paappa tunturilla ajo niin vaikeaa ole...:)) mukavaa kylläkin.
Jaana

Tytti kirjoitti...

Moi Jaana,kaikkea sitä on onneksi kesään mahtunut ja maailmaa on kierrelty.
Oletko jo tervehtynyt? Kuules missä on sun mopokypärä?ai,ai...

taburetti kirjoitti...

Kyllä täällä hiljalleen tervehdytään Tytti.
Pappatunturi ajossa ei kellään ollut kypärää.. mutta siellä meno oli rauhaisáa ja teinä piememmät hiekkatiet.

Jaana

Marge kirjoitti...

Hei Jaana!

Kiitos sinulle kauniista viesteistäsi blogissani!:)

WAUU, tuo pappatunturiajelu kuulosti tosi hauskalta!!!:))
Kööpenhaminassa tuli kans viime kesänä perheen kanssa käytyä ja tykkäsimme. Kesäsi kuulosti juuri sellaiselta kuin sen pitäisikin eli rentouttavalta, touhukkaalta, hauskalta ja ikimuistoiselta!!:)) Oikein mukavaa elokuista viikon jatkoa sinulle!

Sirkka kirjoitti...

Paljon kiitoksia sinulle Jaana Onnittelustasi, sekä sanoistasi, on Ilo!
Liitelen täällä perhosen lailla...

Kauniit ystävykset siinä kauniissa hulmuavissa asuissaan, itsekkin olen kesän viettänyt vastaavanlaisissa mekoissa, nauttien.
Alla oleva kuva on suorastaan mykistyttävän kaunis, niin kutsuvan näköinen, etten sanoisi juhlallinen, oikein herttaisen rauhallinen, pidän kovasti!
Kiitos vinkistä, siispä Kokemäkeen,.ainakin ensi kesänä, toivoen!

Oi mikä letkajenkka teillä ollut pappa tunturien huristelussa, pitkin maita ja mantereita! Ihanalta kuulosti!D ja lisää kivaa ensi viikonloppuna,.!

Pihanne on kaunis ja kiva idea nuo koristeelliset sängynpäädyt, sydämein!

Kesäni on sujunut oikein hyvin lämpimin mielin ja olemme reissailleet nyt vain täällä kotimaan kamarilla, Loviisassa, Hankossa, Lohjalla, Tampereella, Tammisaaressa, Porvoossa, täällä helsingin keskustassa..juu on paljon nähtävää, entisessä lapsuusajan maisemissa! Kaikissa oli paljon katseltavaa ja koettavaa, etenkin rakennukset ja puutarhat ja satamat, torit ovat mieleeni ja Jäätelö istuen rauhassa vaikka puistossa tai meren rannalla ja Rosa jaksaa hyvin olla autossa, ei mitään ongelmia, pysähdymme vain välillä jaloittelemaan tarpeilleen,vettä juotuaan.
OI olen nauttinut suunnattomasti ja nautin edelleen kesän jatkuessa, äsken satoi kastuimme niin aivankuin olisimme olleet suihkussa vaatteet päällä, noh ei Rosalla, hänellä vain aatteet...ei vielä tarvitse pikkuista pukea,.Mutta nyt paistaa aurinko mitä lämpimimmin!

Kaunista kesän jatkoa Sinulle myös ja ihania lämpimiä tunnelmallisia elokuun iltoja!

taburetti kirjoitti...

Kiitos Sirkka ihanasta kommentistasi! Piristi taas niin paljon päivääni.
Sinun kesääsihän on mahtunut myös monenlaista mukavaa.
Myös täällä satoi hetkisitte kaatamalla ja jopa rakeita, myös rakeita ja ukkonenkin jyrisi muutaman kerran. Eli pienen kastumisen sain myös minä täällä.

Sinulle toivotan ihanaa keskiviikkoa!
Jaana