torstai 5. toukokuuta 2011

Karun mökikkitontin tunnelmissa






Nyt nätte viime syksynä otettua kuvaa mökki tontiltamme Kokemäenjoen
rannalta. Vaikka kuvat ovat viime syksyltä ei siellä vielä ole tapahtunut mitään uutta.
Tämän kuun lopulla saamme sinne rantasaunan ja vierasmökin, joilla meinaamme
pärjätä tämän kesän ja sitten ensi keväänä saamme päämökin.
Lupasinkin tulevana kesänä kertoa teille tästä projektistamme ja sen etenemisestä.





Odotan jo innolla kunhan pääsen tuonne rantaan saunomaan ja nauttimaan kauniista kesästä.
Pihapiirikin pitäisi saada tulevana kesänä johonkin kuntoon. Lisämaata tullaan vielä
ajamaan ennen nurmikon istutusta.
Jatkosta kuulette ja näette lisää kuvia kunhan projekti etenee.......


   

N. puolen kilometrin päässä mökiltämme on vanhan verstas rakennuksen seinä, jossa komeilee
minunkin  nimeni.... on muutaman kerran tullut lapsena/nuorena kaiverrettua seinään .
Eli mökkitonttimme sijaitsee siis minun lapsuudenkodistani n. kilometrin päässä.
Ja voitte vain kuvitella kuinka mukavalta tuntuu kesällä lähteä pyräretkeel
samoihin paikkoihin, joissa on tullut lapsena eräitä kertoja seikkailtua.





Toukokuun viimeisenä lauantaina meillä vietetään keskimmäisen lapsemme (kuvassa)
valmistujaisia....
Siis touhua riittää ja vielä monta projektia vaiheessa...:))

Niin siinä käy, että nuori aikuinen on valmiina siivet levällään lentämään eteenpäin...:)))
Toisaalta ihanaa ja toisaalta niin haikeaa....:)))
Mutta niinhän se on, että lapset ovat meillä vain lainaa.

KAIKILLE IHANAA ÄITIENPÄIVÄÄ!!

Lämmöllä Jaana

7 kommenttia:

Irmastiina kirjoitti...

Uskon, että olet mielissäsi saadessasi mökin, lapsuudenkodin lähelle ja kauniilta paikka näyttääkin.

On tosiaan haikeaa, kun lapset kasvavat ja lentävät elämään omaa elämäänsä... mutta sille emme voi mitään, vaikka miten haluaisimmekin..:)) Ei voida, kuin toivoa, että kaikki menee hyvin ja nuorista tulee onnellisia aikuisia..:)

Jaana kirjoitti...

hienolle paikalle saatte mökkiä alkaa rakennella..tulee varmaan jatkossa olemaan suvun yksi kiintopiste.
Se on kyllä haikeaa jos mikä..minulle tuotti jo suurta haikeutta päästää esikoinen armeijaan..ja jossain kohtaa maailmalle..
mutta elämä menee näin ja mikä parasta olemme aina tosi tärkeitä näille meidän lapsille..niin haluan ainakin uskoa :)

Tytti kirjoitti...

Voi Jaana innolla odotan minäkin päästä sinne teidän mökille saunomaan ((: (jos kutsu vaan on vielä voimassa)
Niin ne lapset kasvavat,meidänkin "pikkuinen"menee kesällä armeijaan nyyh...

Kamomilla kirjoitti...

Voi että miten ihanaa!! Toivottavasti saamme nyt seurata koko juttua blogisi kautta!!

Kiitos onnitteluista! Minä todellakin "valmistuin" vaikkakin vain kansanopistosta josta ei titteliä saa. Uskallan jo kuitenkin itseäni valokuvaajaksi kutsua :)

Huset på landet kirjoitti...

Teillä on mielenkiintoinen kesäprojekti! Toivottavasti saatte pian yöpyä ja käydä saunassa mökillä! Mukavaakin, että olette lapsuutesi maisemissa!

Ihanaa äitienpäivää!

t. Nicole

Ainosofia kirjoitti...

Mukavaa projektia teille :)

...ja näinhän se menee tosiaan kuten itsekkin olen ajatellut, että me annamme lapselle siivet ja elämä on se, joka heitä kantaa <3

taburetti kirjoitti...

Irmastiina kyllä minusta on ihanaa palata aina kesäisin lapsuuteni maisemiin. Niin lasten kanssa emme voi muuta kuin seisoa taustalla kun he kasvavat... heidän on haettava oma polkunsa.
Voi Jaana niin minäkin toivon, että säilyisimme tärkeinä lapsillemme.
Totta kai Tytti kutsu on voimassa.. heti kun sauna on pystyssä..:))
Kamomilla kyllä tulen näyttämään teille kuvia projektimme etenemisestä. Ihanaa, nyt vain uuden työn pariin...:))
Nicole minäkin odotan jo innolla mökillä yöpymistä ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan toiveena olisi päästä juhannukseksi sinne...:))
Ainnosofia niin toivon sydämeni pohjasta, että siivet veisi lapseni oikeaan suuntaan...:))
Kiitos kaikille kommenteistanne..:))
Lämmöllä Jaana