sunnuntai 2. tammikuuta 2011

IHANAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE....:)))



Joulun aika alkaa hiljalleen olemaan ohitse.... minulle se päättyy aina Loppiaiseen.
Tänä vuonna joulukuuseemme laskeutui enkelin siivet, suojelemaan jouluamme.





Joulupukki toi minulle jouluaatto aamuna lahjaksi valkoisen sohvan.
Ja illalla kummipojaltamme tumman harmaita torkkupeitteitä, molemmille minulle ja miehelleni omat.... eihän tarvitse riidellä vaan voimme kumpikin kääriytyä oman peitteemme alle.










Vielä annan joulun olla pieninä juttuina kodissamme Loppiaiseen asti.
Sen jälkeen pakkaan ne pienet asiat kauniisti laatikkoihin odottamaan ensi joulua.







Pienenä punaisena pisteenä oli kodissamme tänä jouluna punaiset amaryliksen kukat ruokailuhuoneen pöydällä.

Nyt jään odottamaan mitä kaikkea uusi vuosi, vuosi 2011, tuo tullessaan.

Toivon, että hyvää eikä pahaa,
Toivon, että voittoja eikä tappioita.
Toivon, että paljon rakkautta ja hyviä asoita,
joita voisin jakaa läheisteni, ystävieni ja kaikkien kanssa.

Ihanaa vuotta 2011!!!

Lämpimin ajatuksin Jaana

14 kommenttia:

Ainosofia kirjoitti...

Hei,
onpas joulupukki ollut teillä anteliaalla päällä... vau!

Oikein onnentäyttämää uutta vuotta sinulle.

Arja kirjoitti...

Ihanan sohvan sait joulupukilta!
Oikein hyvää uutta vuotta sinullekkin Jaana<3

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Meilläkin on tänä jouluna enkelinsiipiä kuusessa. Kuusi taitaa kyllä lähteä jo tänään kun varistaa niin hirveästi, sinnillä pidin yli vuodenvaihteen :) Vau mikä joululahja!

Tytti kirjoitti...

Heippa,meiltä lähti kuusi tänään ovesta pihalle.Muut asiat saavat vielä jäädä loppiaiseen asti.
Oletko tulossa meillepäin tällä viikolla?
Mukavaa viikkoa..........

TIINA P kirjoitti...

Joulupukki taisi tietää sohvatoiveesta? :) Kiva joululahja. Meillä kuusi heitettiin ulos uudenvuodenpäivänä. Nyt jo jännästi ajatukset menevät vimmatusti kohta kevättä, vaikka elämme keskellä syvintä talvea? Piipahdan taas...

Sirkka kirjoitti...

Kuin myös Sinulle Jaana oikein hyvää alkavaa vuotta 2011 ja hyvinhän se on jo alkanutkin , kauniin sohvan ja lämpimien torkkupeittojen kanssa...muistuttaen levosta ja lämmöstä,:) ja ystävistä !
Punaiset amaryllikset sopivat hyvin sävyihin, kivan pirtsakat!
Kauniiden kuviesi myötä, kiitoksen sanat sinulle ja Oikein hyvää päivänjatkoa.

taburetti kirjoitti...

Kiitos kaikille taas ihanista kommenteista!!!
Itse olen ollut hieman huono kommentoimaan viime päivinä.......
Lämmöllä Jaana

Anonyymi kirjoitti...

Mulla sormet hinkuaa jo muuttaa joulunpunaiset päälliset takaisin valkoisiksi :) -mutta taidan vielä vähän hillitä, toisaalta tuo punainen on niin lämmin illalla kynttilän valossa...

Hyvää uutta vuotta!

Tiina kirjoitti...

Kaunista, hyvää alkanutta vuotta! ♥

Krisse kirjoitti...

Oikein hyvää alkanutta vuotta...olkoon se onnekas...

Eva-Liisa kirjoitti...

Kaunis sohva! Onko tuo yksi seinä hirsipinnalla? näyttäis!

Mukavaa uutta vuottta!

Kamomilla kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta sinulle! Ihania kuvia näytät, kyllä teillä on niin kaunis koti!!

taburetti kirjoitti...

Kiitos kaikille teille ihanista kommenteistanne!!!
Huomenna vietämme loppiaista ja on aika viedä kuusi ulos ja jäädä odottamaan tulevaa kevättä...:)))
Lämmöllä Jaana

Viivi kirjoitti...

Voisiko joku kertoa mistä tuollaisia enkelin siipiä saa, kun olen koittanut etsiskellä eikä oikein tahdo löytyä?