tiistai 16. marraskuuta 2010

Pieniä jouluisia juttuja








Niin joulu alkaa hiljakkeen astumaan kotiimme. Paperitähdet saivat jo paikkansa olohuoneen
ja ruokailuhuoneen ikkunoilla. Tonttumamma ja pappa pääsivät istumaan verannalle ja
verannan seinälle pääsivät vanhat kaunoluistimeni kataja kranssin kera.
Niin ja ensimmäinen amarylis on juuri avaamassa nuppujaan kukkaan.
Siis joulu kolkuttelee jo kulman takana....:))

Ompelukoneeni on tehnyt työtä niin, että sauhu nousee ja puikot vinhuneet pitkin iltaa...
joulupukin apulaisilla on ollut kiirettä.


Pidän suunnattomasti joulusta itsessään, jolloin voin rauhoittua perheeni kera aattona kotiin nauttimaan rauhaisasta yhdessä olosta. Joulupäivästä jonka vietämme yhdessä sisarusteni perheiden kanssa lapsuudenkodissani, iloiten toisistamme, nauraen ja jutellen, sillä totisesti silloin talo on täynnä puheensorinaa.
Lisäksi rakastan myös tätä aikaa jolloin valmistaudun jouluun, hiljalleen.....
Iän mukana huomaan oppineeni armollisuutta itseäni kohtaan; ennen olin tarkka monesta
asiasta,turhastakin, nyt teen asiat omalla painollaan ja jos jotakin jää tekemättä se jää, sillä tärkeintähän on, että saan olla yhdessä perheeni kanssa



LÄMMÖLLÄ MUKAVIA MARRASKUUN HETKIÄ
TEILLE  KAIKILLE  TOIVOTELLEN !!!

Jaana

Ja kaikki kommentin jättäjiä kiittäen...:)))

24 kommenttia:

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Minulla on aina paljon suunnitelmia, että teen ennen joulua sitä ja tätä. Vähintään puolet jää toteutumatta ,mutta en siitä älyttömästi ressiä ota. parasta joulussa on juuri sen odottaminen. Aatto-iltana tuntuu jo haikealta vaikka joulu oikeasti alkaakin vasta silloin. Pelkästään radio-ohjelmatkin keskittyy nimenomaan siihen odottamiseen ja joululaulut loppuu heti pyhien jälkeen. Ihania kuvia teidän kauniista kodista, mukavaa joulun odotusta :)

Unknown kirjoitti...

Ihanat tonttumamma ja pappa, ja mahtavaa kun on veranta, minustakin olisi kiva jos olisi veranta, johon voisi laitella kaikkia kivoja asetelmia...huoh..ehkä joskus...

Minäkin pidän tästä joulunodotuksen ajasta, ja nyt on jo kaikkia ihania joulukukkia saatavana kaupasta, itselläni myös vaaleanpunainen amaryllis on puhjennut kukkaan. voi miten se on kaunis.

Oikein mukavaa loppuviikkoa ja marraskuuta sinulle.

Anne kirjoitti...

Moikka Jaana :)
Mitä sinne kuuluu ? Olet ollut ajatuksissani monasti, mutta eipä ole saanut aikaiseksi ottaa parantaa yhteyttä, koitan parantaa tapaani, kuullaan :)Anne

taburetti kirjoitti...

Hannele, itsekin huomaan, että suunnittelen tekeväni useimmiten enemmän kuin mitä sitten lopulta pystynkään.... mutta so what jos suunnittelee kunhan ei ota niistä paineita....:)))
Tuija, kyllä kaupoissa on mitä ihanampia joulukukkia... vielä ei ollut tullut jouluruusuja lähi kukkakauppaan ja hyasintteja ajattelin verannalle... muualle kun en voi ottaa, niin paljon kuin niistä pidänki, mutta tuo hankala astmani on tuonut pieniä rajoitteita.
Anne, myös täällä on sinua ajateltu...:))) ja pitänyt soittaa mutta miten tämäkin viikko taas on näin mennyt... Ollaan kuitenkin pian yhteydessä!!!
Kiitos kaikille teille!!!
Jaana

Ainosofia kirjoitti...

Hei,
mukava kun täällä blogilandiassa voi katsella toisten joululaittamisia.
Pikkuhiljaa edetään eikä sitä ymmärräkkään miten pian joulu onkaan.

Me olemme varmaankin mieheni kanssa kahden etten taida turhia "hötkyillä".

Läheisten kanssa yhdessäolo ja tunnelman nauttiminen on se ykkösjuttu josta kannattaa nauttia.

Titti kirjoitti...

Kauniita ja tunnelmallisia kuvia!♥
Ja luntakin teillä jo näkyy olevan, -meillä ei vielä... :(

taburetti kirjoitti...

Ainosofia,te saattekin tehdä kahden aikuisen joulun...:))
Titti joo net lumi on hieman vähentynyt, mutta on vielä ja nyt pihalla pakkastaa.
Kiitos teille kummallekin kommentistanne!!
Jaana

Seija kirjoitti...

Oikein hyvää joulun odotusta ja ihania valmisteluhetkiä sinulle :)

Marie Elisabeth kirjoitti...

Kauniit joulusävyt. Rauhallista ja raikasta kuten aina kodissasi :) Ihastelen aina noita kauniita asetelmiasi, sinulla on silmää!
Oikein ihania joulun odotus ja puuhastelu päiviä sinulle <3

Arja kirjoitti...

Kauniita kuvia:-)
Oikein mukavaa joulun odotusta <3

taburetti kirjoitti...

Seija, kiitos myös sinulle ihanaa joulun odotusta!!!
Marie Elisabeth kiitos kauniista sanóistasi!! myös sinulle ihanaa joulun odotusta!!
Arja myös sinua kiitän ja toivotan ihanaa koulun odotusta!!
Lämmöllä Jaana

päivi kirjoitti...

ihastuttavia kuvia:)
meilläkin rauhallinen joulu ja en turhaan ota paineita, töissä niitä on muutenkin:(!
jotain pientä löytyy kaapista koristamaan kotia ja kynttilännvalo ja valkeat kukat tuovat sen tunnelman minulle:)
kiireetöntä yhdessäoloa jo mittaisteni poikien kera... ja ylimääräiset vapaapäivät :)

leppoisaa loppuviikkoa<3

lämmin halaus ,
Päivi

taburetti kirjoitti...

Juuri niin Päivi...
Kiitos kommentistasi
ja mukavaa torstaita!!
Jaana

Miia/ Rajalan tupa kirjoitti...

Pitkästä aikaa löysin tieni jostain tänne. Olen täällä joskus kyllä käynyt, blogin nimi on jäänyt mieleen. Nyt jatkan tutustumista jälleen.

taburetti kirjoitti...

Kakkukellari/Miia mukavaa saada sinut blogiini...:)))
Toivottavasti viihdyt ja vierailet uudelleenkin!!
Jaana

Lena kirjoitti...

Kauniita kuvia ihanassa blogissa! Palaan varmasti uudestaan minäkin!

taburetti kirjoitti...

Kiitos Lena vierailustasi..:))
Mukavaa saada sinut uudelleen vierailulle!!
Jaana

Vanilja kirjoitti...

Ihania kuvia. Tuo teidän keittiö on aivan ihana:) Mukavaa viikonloppua

J kirjoitti...

Kauniita kuvia! Samaa mieltä olen että jos ei kaikkea kerkeä tehä niin jääköön tekemättä, tärkeintä on että saa olla jouluna perheen kanssa :)

Mukavaa joulun odotusta!

taburetti kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne Vanilja ja
-J- !!
Ja oikein ihanaa viikonloppua!!!
Jaana

Marge kirjoitti...

Niin seesteisen kaunista on kodissasi!:)
Sama juttu täällä, olen oppinut armollisuutta itseäni kohtaan vanhemmiten:)Olen ajatellut ihan samoin joulusta, se mikä jää tekemättä se sitten vain jää:)Tärkeintä on kuitenkin sanoma ja yhdessäolo:)
Suloista viikonlopun jatkoa!:)

Sirkka kirjoitti...

Hei Jaana,
Olet jo kaiken joulutunnelman laittanut esille, joka on hyvä asia näin antaen valoa ja iloa silmäiltäessä kaikkea ja mukavaa on seura amarylliksen avautumista täyteen kukkaansa, joka aina on aina kaunis. Nautinnollista on vain istahtaa sohvalla ja katsella tähden tuiketta, joka se sinulla myös loistaa ikkunalla.
Katsoin myös samalla nyt kauniita aikaisempia kuviasi, niistä nauttien..näin se aika menee vaikka ei kiirettä ole laisinkaan, itse otan joulun rauhallisin mielin pidän paljon joulusta, vuoden paras juhla.

Kiitos sinulle käynnistäsi ja hyvää illlanjatkoa sinne.

Eva-Liisa kirjoitti...

Hei vaan! Ihanaa tunnelmaaa huokuu jo kotisi!! Tämä aika on parasta , valmistautumista joulujuhlaan!

taburetti kirjoitti...

Kiitos käynnistänne ja kommeteistanne Marge, Sirkka ja Liisa!!
Joulutunnelma on hiipinyt huomaamatta sisään kun ikkunalla loistavat tähdet ja ulkona on lumipeite maassa... niin kaunista..:))
Ihanan lämpöistä sunnuntaita teille kaikille!!!
Lämmöllä Jaana