torstai 11. marraskuuta 2010

Lumisia, talvisia tunnelmia










Tervehdys täältä petin pohjalta..... niin siinä sitten kävi, että minäkin sain tämän mokoman flunssan, jonka onkin jo koko muu perhe sairastanut. Eli täällä makoilen seuranani pinkka nenäliinoja ja iso kasa joululehtiä tältä- ja menneiltä vuosilta. Ja suunnittelen jouluamme...:)))

Mekin saimme menneenä sunnuntaina lumipeitteen maahan ja lisää lunta tuli maanantaina.
Joten ulkonakin on talvisen jouluinen tunnelma vaikka joulu vasta kurkistaa oven takaa.
Itse olen päättänyt saada joulu jutut valmiiksi marraskuussa, jotta joulukuussa saamme nauttia jo tunnelmasta. Silloin käskemme sukulaisia, ystäviä ja naapureita glögi iltoihin.

Tämän päivän postaukseni jää hieman lyhyeksi, koska oloni on kuin junan alle jääneellä, paikkoja ja päätä särkee niin, ettei ajatuskaan kulje.
Talviset kuvat ovat pihastamme ja Tampereelta ja ovat poikani ottamia.

Ihania tulevia viikonlopun hetkiä!!

Lämmöllä Jaana

11 kommenttia:

Marianne kirjoitti...

Pikaista paranemista !

Joululehdet on myös minulla esillä...fiilistelen ja suunnitelen tulevaa. Aivan ihanaa aikaa :)

Kuvat ovat upeita !!! Tampere näyttää niin kauniilta iltavalaistuna.

Mukavaa loppuviikkoa !

Merja K kirjoitti...

Onpa teillä lunta, näyttää kauniilta.

Pikaista paranemista!

Kamomilla kirjoitti...

Ihanat kuvat, ja mukavaa että jaksoit kaikesta huolimatta tehdä postauksenkin :)

Pikaista paranemista!

Tytti kirjoitti...

No voi oletko saanut flunssan koitahan parantua.
Kauniita kuvia on Juuso ottanut,ihan kuin ammttilainen vointeja <3

Anonyymi kirjoitti...

Onpa tämä meidän Tampesteri kaunis noissa kuvissa -toisin kuin tämän päivän loskassa :)

Parantele kunnolla, nyt on tooooosi sitkeitä pöpöjä liikkellä :/

Eva-Liisa kirjoitti...

Paranemisia sulle!! sitä on nyt liikkeellä.
Kauniita kuvia teiltä kotipihalta.

taburetti kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne!!
Tänään jo hieman parempi päivä kuin eilen.
Joululehdet selattu muutamaan kertaan ja omia juolusuunnitelmia suunniteltu..... nyt vain hiljalleen toteuttamaan niitä.

Huomiselle luvattiin sadetta, ei kivaa.... mutta kaikesta huolimatta
mukavaa viikonloppua kaikille!!!
lämmöllä Jaana

Marie Elisabeth kirjoitti...

Toivottavasti olosi on jo parempi <3 Miten kaunis tuo teidän piha on! Lasitettu huone....kaunis! Kaupunkikuvatkin niin tunnelmallisia.
Rauhallista viikonlopun jatkoa sinulle!

kisu kirjoitti...

Toivottavasti olosi on parempi!
Lumiset kuvat on niin kauniita. Vaikka viime talvena lumen määrä jo välillä ahdisti, niin innolla sitä on odotettu tälle talvelle saapuvaksi.

Todella kauniita olohuone kuvia alempana!

Kivaa viikkoa sinulle!
-kisu-

Krisse kirjoitti...

Pikaista paranemista. Flunssa se yrittää tännekin kurkistella mutta tappelen vastaan.
Tunnelmakuvia...oikein kivoja..

taburetti kirjoitti...

kiitos kommenteistanne ihanaiset naiset!!
Täällä flunssa jo hellittänyt tänään jo kävin aamulla hieman salilla ja joulua suunnitellaan...
ompelukone sauhuaa ja kutimet viuhuu... katsotaan mitä valmista tulee.
Mukavaa tiistaita!!!
Jaana