maanantai 7. syyskuuta 2009

Katon maalausta ja vähän pöydänkin

Maanantai terkkuja täältä Pirkanmaan suunnalta....... syyskuu kuluu jo kovaa vauhtia eteenpäin, siispä joulun aika lähenee koko ajan.



Joo, minä aloitin lauantaina pienen maalaus urakan eli maalasin keittiön katon, joka oli aikaisemmin puuvärinen.......

ja myös musta pöytä sai uuden vaalean maalin pintaansa, Tikkurilan värikartasta sävy F500

jossa on pieni vivahde siniharmaaseen, tosin hyvin pieni.







Hih, hih..> joopa joo..<>
Maanatai päivässä ollaan.. sain näemmä onnistuneesti kuvan housuista täysin väärinpäin...
No, siis joka tapauksessa
sain siis itseni onnistuneesti niin maaliin ja hiukseni olivat täynnä vaaleita isoja raitoja.





Eli tästä lähdettiin liikkeelle ja voitte uskoa, että lopputuloksena saimme niin paljon valoisamman huoneen,

MUTTA oikea käteni huusi projektin jälkeen APUA!!!

Eipä taida olla vanhaksi tulemista, kun paikat ei kestä.......

No, teekuppi ei illalla pysynyt kädessä vaan tipahti särkyen lattialle.

Mutta katto tuli maalattua kahteen kertaan ja olin tyytyväinen.



















Tällä viikolla onkin edessä Habitare messut Helsingissä, joten viikon ohjelma on melko

kiireinen.

Kaikesta huolimatta koetan nauttia näistä upeista syyskuun ilmoista ja käydä joka ilta pitkällä

sauvakävely lenkillä..... nyt kun käsikin alkaa taas hiljalleen palautua.

Nautinnollisia syyskuun hetkiä!!


Voikaahan hyvin

toivoopi Jaana










16 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Valonmäärä varmasti tuplaantui jos ei enemmänkin !!! Syksyn ja kuutamo, siinä on niin maagista tunnelmaa ja ehkä jopa romantiikan poikastakin havaittavissa ;) Mukavaa viikkoa :) t. Anne, ps. samoin sinulle ja Ressulla <3

Kamomilla kirjoitti...

Kaunista kaunista. Tiedän miltä tuntuu! kun talomme valmistui olin sairaslommalla viikon maalattuani kaikki talon pinnat kahteen otteeseen (laskimme että noin kahden hehtaarin pinta-ala tuli maalattua kahden kuukauden sisällä...) Lattiat, katot , seinät...
Mutta kyllä on vaivan arvoista!!!

Pikkupiiku kirjoitti...

Meillä on harkinnassa myös tummuneiden kattojen maalaus. Kannustavaa nähdä valoisa lopputulos. Kiitos muutenkin mukavista teksteistäsi.

Rouva V kirjoitti...

Voi mikä kaunis blogi täältä löytyi. <3

Vekarus kirjoitti...

Voi, että mikä parannus! Minäkin odotan sitä, että ensi vuonna saadaan maalata huvilan katot, seinät ja lattiat. Siitä tulee ihana, mutta on varmasti kovan työn takana!

taburetti kirjoitti...

Kiitos kaikille ihanaisille kommenteistanna... kyllä niitä on aina niin mukava lukea.

Jaana

Minttu kirjoitti...

Heippa Jaana! :)

Kova on varmasti maalausurakka ollut mutta lopputulos on vaivan arvoista... Kaunista ja valoisaa! :) Toivottelen tunnelmallista viikon jatkoa! <3

Terveisin Minttu

Tytti kirjoitti...

Vai semmonen urakka teillä,en muistanutkaan että teillä oli puunvärinen katto.
Anne ja Outi ja pikku Emil olivat maanantaina kyläilemässä.

mimmuli kirjoitti...

Hih minulla sinisiä raitoja...käsi paketissa..ju sellaista tää elämä nykyisellään on..=DDD

Ihania hetkiä messuilla=)

taburetti kirjoitti...

Kiitos Minttu, Tytti ja Mimuli kommenteistanne.

Messut meni hyvin ja mukavaa oli!

Terkuin Jaana

Anttis kirjoitti...

Sattumalta eksyin blogiisi. Teillä on kaunis koti :)

Elsa kirjoitti...

Valkoisella värillä on ihmeitä tekevä vaikutus, kaunis lopputulos, juu-u!

taburetti kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne Anttis ja Elsa!
Mukavaa, että eksyit blogiini Anttis ja ihanaa, että jätit käynnistäsi merkin, kiitos!
Jaana

Salainen puutarhani kirjoitti...

Ihan sattumalta löysin tieni blogiisi!

Ihana blogi Sinulla!

Hyvää syksyä,

t.Salaisen puutarhan emäntä

Sari kirjoitti...

Hei!

Ensi kertaa blogissasi vierailemassa ja onpa hauska lukea samankaltaisista ajatuksista sisustamisen suhteen. Myös minua on onnistanut miehen suhteen, hän on jostain saanut taidon rakentaa ja nikkaroida ja sepä onkin hyvä, sillä toteutettavia ideoita tuppaa putkahtamaan tuon tuostakin.. :)

Kiitos muuten tuosta värikoodista! Olen etsiskellytkin sopivaa valkoista värisävyä, jossa on hitunen harmaata joukossa..

taburetti kirjoitti...

Kiitos vierailustasi pieni pitsinenäliina, olisin poikennut vastavierailulle, mutta en löytänyt blogiasi.
Päivitykseni on jälleen venynyt tämä työn ja kodinremontti tuntuu vievän aika hyvín ajan, mutta koetan päivittää aivan lähi päivinä!!

Jaana