torstai 8. toukokuuta 2008

Olohuoneen uusi/vanha seinä

Hyvää torstaita hyvät ystävät!!!!!!!
Tämä viikko on mennyt itseäni parannellessa eli sairaslomalla olen edelleen ja vailla
ääntä. Kävin erikoislääkärillä ja olen saanut pahan äänihuulten tulehduksen eli
antibioottia ja kortisoonia ja äänilevossa ensi viikon keskiviikkoon.
Kun sitten sain itseni jollaisenkin kuntoon innostuin kotona yksin ollessani
tekemään työtä, jota olen jo jonkin aikaa suunnitellut.

Eli olohuoneemme yhdeltä seinältä lähti tapettikerrokset pois ja kaivoin esiin vanhat
laudat...................... Tässä näette nyt sitten jo valmiin seinän, maalattuna ja peilikin jo paikoillaan.



Täällä sitten työn erivaiheita.....................






Tällainen lauta seinä alta paljastui.................


Ja tässä tapetti kerroksia, ajan saatossa tulleita........................




Tästä lähdin liikkeelle.
Voitte vain kuvitella mitä mieheni ja lapset tuumasivat kun tulivat kotiin.
Tapetit oli hävinneet päivän aikana ja tilalla oli vanha kaunis valkoinen
lautaseinä....... ja mikä tärkeintä ääni oli levännyt!!!
Ja minä olen seinään oikein tyytyväinen!!
Huomenna ajattelin äänettömänä touhuta pihalla, toivotaan kaunista ilmaa
ja sunnutainahan on Äitienpäivä !!!!!!
Anja Porio runon sanoin
HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!!!!
Äkkiä muistin
äitini kädet
uurteiset
lämpimät
Kerran ne olivat
nuoren naisen
pehmeät kädet
Tunnen vieläkin
lapsuuden muistoissani
niiden hellyyden
lohdutuksen
kosketuksen
Yli neljänkymmenen
vuoden kuluttua
rakastan yhä
noita käsiä
elämäni alkua kantavia.
Toivoopi Jaana






10 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Wau, todella upea lautaseinä kuoriutui kaiken alta!!! Se on todella mahtava, onnea onnistueesta sisustus/remonttikohteesta. Ja tuo valkoinen TIETYSTI on niin passeli väri tuohon seinään!!!

Harmi sinua, kun nyt noin on tiukassa sinun tervehtyminen. Voimahalit täältä ja rutosti pitkääpinnaa niin eiköhän me sinut kuntoon saada <3

Mitä ihaninta äitienpäivää Sinulle

Heidi
<3

Kamomilla kirjoitti...

Tosi kova työ mutta kyllä kannatti!! Todella upea työtulos, voit olla onnellinen jag ylpeä!

Onhan tuokin muuten aika hyvä tapa sairastella kun on muuten kuunnossa ja jaksaa puuhastella kaikenlaista! :)

Hyvää viikonloppua ja erityisesti hyvää äitienpäivää!
kamomilla

jaana kirjoitti...

Kovan työn teit, mutta lopputulos on huiman kaunis!!!

Marja Kristiina kirjoitti...

Mahtavan upea seinä!!! Nyt se pääsi oikeuksiinsa kerta kaikkiaan. Hienoa työtä!

Kyllä on tänä keväänä olleet tiukassa tulehdukset ja puolikuntoisuus, tiedän itsekin. Kaiken tämän jälkeen ansaitsisimme totisesti kauniin ja lämpöisen kesän, josta saisimme uutta voimaa ja terveyttä. Pikaista toipumista ja iloista äitienpäiväviikonloppua!

PS. Meillä varmaan isäntä hyppisi tasakäpälää riemusta jos saisi olla viikon ilman minun pulinaani ;-)

taburetti kirjoitti...

Kiitos teille ihanaisille kommenteista!!!
Toivon, että tämän rankan alku vuoden jälkeen olisi tiedossa upea kesä niinkuin Marja Kristiina sanoi.
Onhan meilläkin isäntä ollut ihanuuksissaan kun rouva viettää kolmatta viikkoa hiljaisuutta.
Mutta tosin vanhin tyttäreni sanoi, että hän ajatteli äidin olevan hiljaa, mutta minä kuulemma ilmennän asiat kaikilla muilla keinoin..... seinään hakkausta... lattian tömistystä ....muminaa ...pään liikkeitä.....
Konstit on monet!!!

Nyt ajattelin lähteä piha töihin, kävin ostamassa valkoisia marketoita myös yhden runko sellaisen.....

Viikonloppua teille kaikille!!!
Jaana

Merja K kirjoitti...

Iloista viikonloppua sinullekin :) Onpa tosiaankin sitkeä vaiva ja mahtaa olla vaikeaa puhumatta. Ihanan muutoksen olit saanut aikaiseksi ja tosi vikkelään!

Riitta kirjoitti...

Uskomattoman kauniin seinän sait esille. Valkoinen väri on kuin piste iin päälle:)
Onnea uudelle seinälle!
Terkuin,
Riitta

Emmi kirjoitti...

Wau, todella hieno lopputulos Jaana. Kaikki se työ ehdottomasti kannatti :)

Toivottavasti vointisi paranee pian...

Hyvää äitienpäivää sinulle :)

Emmi

IcePuppet kirjoitti...

Hei, löysin tieni sattumalta blogiisi. Todella kaunis lautaseinä ja valkoinen maali korostaa sitä ihanasti. Kyllä suomalaisissa puutaloissa on tunnelmaa.

Aurinkoiset äitienpäiväterveiset Alankomaista,
Katja

Hanne kirjoitti...

Hei, vanhaan postaukseesi liittyen : )
Teitkö tuolle ihanalle seinälle jotain pohjatöitä? Hioitko? Täytitkö koloja/rakoja millään? Laitoitko pohjamaalin ja mitä oli maalilaatu : )

Anteeksi kysymystulva, edessä samantyylinen urakka.